»Miltään ei ole helpompaa. Minun tarvitsee vain poiketa vuoron perään valakkilaisiin kirkkoihin, kun juhla-asuinen naisväki on sunnuntaisin koolla.»
Vanha Rostó ylpeili siitä, että hän oli asiantuntija naiskauneuden alalla, ja kävi tosiaankin yhdestä valakkilaisesta kirkosta toiseen, sillä kauniita naisia on haettava niistä.
Kaikella onkin oma paikkansa.
Näissä pienissä kirkoissa on itse neitsyt Mariakin muuttunut tummaveriseksi.
Rostó löysikin sitten Marginenistä ihmeen kauniin tytön, joka olisi omiaan lumoamaan kuninkaankin katseen, vuohipaimenen tyttären, nimeltä Vuca. Hänen silmänsä olivat sysimustat ja loistivat kuin tähdet, tukka pikimusta, ja kun sitä tarkasteli auringonpaisteessa, näytti siinä olevan sininen välke kuin pääskysen siivessä. Hänen olivinvärisellä hipiällään kukkivat ruusut, kuten sisäinen puna kuultaa kypsästä persikasta.
Mutta ei ollut helppoa saada Vucaa Szelistyen asukkaaksi. Hänen isänsä oli valakkilaisen voivodin maaorja, ja tyttö oli seuraavasta pyhäimniesten päivästä merkitty kuuluvaksi tämän hoviin.
Senvuoksi oli nyt ryhdyttävä neuvottelemaan.
Voivodi vaati suoralta kädeltä paimenesta ja hänen tyttärestään kolme täysveristä ratsua. Rostó antoikin ne hänelle avokätisesti.
»Omne trinum perfectum.»
Kolmanneksi oli nyt saatava nainen, jolla oli kastanjanruskeat hiukset.