Kun Vuca näki sen, ajatteli hän: »No, koska nuokaan eivät arkaile, ei minunkaan tarvitse pelätä.»
Hän hypähti kantotuoliin kuin orava ja huusi vain kerran, kun husaarit tarttuivat kantotuolin edessä ja takana oleviin tankoihin ja kohottivat hänet ilmaan kuin höyhenen.
»Ah, hyvä Jumala! Kunpa ette vain pudottaisi minua!»
Ensi kerroksen suuri ritarisali oli täynnä hirvensarvia ja aseita, ja keskellä oli kullattu valtaistuintuoli.
Siellä kuningas vastaanottaisi Szelistyen naiset.
Tässä huoneessa vallitsi rauha kuin kirkossa tai hautaholveissa.
Askeleet kaikuivat juhlallisina marmoriliuskoilla.
Herra Rostó otti taitavasti kaksi porrasta kerrallaan päästäkseen tunkeutumaan edelle.
Isonenäinen järjestelijä sanoi hänelle: »Onko teilläkin ehkä aikomus päästä sisään, herra serkku?»
»Sen kyllä uskon», vastasi Rostó lyöden rintaansa.
»Ja minä sanon teille, että olisi paljoa parempi, jos päästäisitte naiset yksinään sisälle.»