Herra Rostó astui vielä kolme askelta ja heittäytyi sitten polvilleen; naiset tekivät samoin.
Ai, se oli vahinko. He olivat ihanine vartaloineen seistessään paljoa kauniimmat.
Polvistuminen rumentaa naista. Näyttää kuin tulppaani murtuisi juuri kellon kohdalta.
»Nouskaa!» sanoi kuningas ystävällisesti.
Herra Mikael Rostó nousi seisomaan ja aloitti saman latinalaisen puheen, joka jo valtakunnanpalatinin luona oli jäänyt häneltä kesken. Siellä hän oli päässyt viidenteen lauseeseen, täällä hän joutui ymmälle jo kolmannessa, ja silti puheessa oli niin kaunein värein esitetty Szelistyen tienoon surullinen tila: isännättömät pellot, joissa ei ollut kyntövakoja, kirottu kylä, jonka kentillä eivät pikku lapset leikkineet, koska lapsia ei syntynyt, kylä, jossa ei kukaan milloinkaan ollut kuullut kehtolaulua.
»Riittää jo», sanoi kuningas ystävällisesti. »Tunnemme tarkoin toivomuksenne ja sen kurjuuden, johon alituiset sodat ovat saattaneet teidät. Mielellämme vapautamme teidät puheen pitämisestä, kelpo ukko, koska olette korupuheiden, puhekäänteiden ja muiden puhetaiteellisten kuvien ja koristeiden sijaan tuonut paljoa miellyttävämpiä eläviä kuvia.»
Näin sanoen hän astui valtaistuimeltaan ja tuli suoraan naisia kohti. Hän oli purppuraisessa, kärpännahalla reunustetussa viitassaan komea kuningas. Suuret rubiininapit loistivat hänen kullalla kirjaillulla valkoisella dolmanillaan, mutta saappaita koristi ommeltujen ruusujen asemasta smaragdeista tehty apilanlehti.
Entä mente-nutun solki, vyö — kaikkia koristivat tulta säkenöivät jalokivet. Hänen ulkoinen asunsa oli ystävien kesken kymmenen kylän arvoinen.
Ensiksi hän puhutteli Anna Gergelyä romaniankielellä.
»Oletko leski vai tyttö?»