Ensinnä puuttui puheeseen Drágffy.
»Tavallisella viinillä täytetty kultahaarikka merkitsee, että narri kulkee kuninkaan vaatteissa; valikoidulla tokayviinillä täytetty saviastia taas tietää, että kuningas piilee yksinkertaisissa pukimissa.»
»No niin, siitä olemme siis selvillä», sanoi kuningas hymyillen, »mutta sanokaapa, kumman ajomies valitsee; Joka arvaa oikein, saa minulta muistoksi kultaisen miekan.»
Hei, sitä arvailua! Kuninkaalta lahjaksi saatu miekka oli suuri kunnianosoitus. Sentakia kannatti hieman vaivata aivojaan.
»Ei ole epäilemistäkään», sanoi Vojkffy, jolla oli pystyynkierretyt viikset, »ettei ajomies ymmärtäisi valita kultahaarikkaa».
»Ei se ole niinkään varmaa», väitti Báthory vastaan; »jos ajomies on ryypiskelijä (ja se hän tietenkin on) ja maistaa kumpaakin viinilajia, ei hän malta olla valitsematta tokayta. Sillä ihmisessä on sydän suuri herra: suuri herra on kyllä järkikin, mutta kurkku on oikea tyranni.»
Yksi todisteli sitä, toinen tätä, ja näin syntyi kaksi leiriä. Vain nokkela Paul Guthy keksi kolmannenkin mahdollisuuden.
»Jos ajomies on järkevä, kaataa hän huonon viinin saviastiaan, hyvän viinin sensijaan kultahaarikkaan, ja pitää hyvällä viinillä täytetyn kultahaarikan.»
Raikuva nauru palkitsi tämän järkevän päätelmän; vain kuningas ravisti valtavana päätänsä.
»Ellen erehdy, Guthy, olet sinä lähinnä totuutta, mutta et ihan oikeassa; sinä tavoittelet sitä vasemmalta, vaikka se onkin oikealla, ellen erehdy.»