»Puolisot? Aivan oikein…» mutisi tohtori Antonio Valvesori.
»Toivottavasti hekin kääntyvät puoleeni, jotta maistaisin ennakolta.»
Maria Schramm sanoi hiljaisella, tuskin kuuluvalla äänellä, ikäänkuin mehiläinen olisi surissut: »Pyydän kolmen tunnin mietintöaikaa, teidän majesteettinne.»
»Voi sitä veitikkaa!» kuului jostakin palvelijoiden keskuudesta naljaileva ääni sanovan. »Sillä välin hän aikoo hankkia henkilötietoja.».
»Nyt on sinun vuorosi, Anna Gergely!»
Kaunis nainen kiepsahti pystyyn kuin hyrrä ja asteli suoraan salin vasemmalle puolelle, säihkyvien silmien hakevina katsellessa ympärilleen. Kaikkien silmät tuijottivat hänen solakkaa taipuisaa vartaloansa. Kuumenneena salin lämpimässä ilmassa hän työnsi silkkisen ortoninsa yhä taemmaksi otsalta, niin että se irtaantui kokonaan ja liukui taakse. Kun hän nyt tarttui siihen vetääkseen sen eteen, pääsi kiinnikenauha auki, ja orton putosi päästä, mutta samalla aukeni hiussykerökin, ja tuuhea pähkinänruskea tukka valahti alas kietoen hänet aaltoihinsa polvia myöten. Jumalattaren viitta!
Hän kumartui nostamaan ortonia. (Oi, ummistakaa silmänne, ellette halua tulla kadotuksen omiksi!) Tässä asennossa olivat ihanan vartalon plastilliset muodot vielä kauniimmat, ja hiusmeri valui kahisten lattian marmorilaatoille.
Sitten hän nousi, astui pari kolme varmaa askelta Matiaksen eteen ja laski pienen kätensä kuninkaan käsivarrelle.
»Minä valitsen tämän.»
Kuului pidätettyä kauhun hälinää tai oikeastaan ei hälinää, vaan pikemminkin päinvastoin: tuli kiusallinen, jäykistävä hiljaisuus, jonka Annakin havaitsi osaamatta selittää sen syytä.
Hän katsahti kuninkaaseen, jonka kasvoilla kuvastui kauhu. Matias käänsi päänsä yhtäälle ja toisaalle ja liikutti huuliaan kuin sanoja tavoittaakseen. Anna katsoi valittuunsa; tämä hymyili nyt ja viittasi kädellään Mujkóa pysymään vaiti.