»Olenpa suoriutunut vaikeammistakin tehtävistä», sanoi hän iloisesti.
Sitten hän ojensi kauniille nuorelle naiselle kätensä ja kuiskasi ystävällisesti hänen korvaansa: »Kiitän sinua, kyyhkyläiseni, että hyväksyit minut ajatuksissasi, sillä sinä olet pyörinyt mielessäni jo puolipäivästä saakka. Asia ei sujune niin helposti, kuin sinä kuvittelet, mutta neuvotelkaamme siitä yhdessä. Istu siksi aikaa tuolle silkkipielukselle!»
Nyt Mujkó kehoitti pikku Vucaa valitsemaan.
Vuca loi äänettömänä katseensa maahan ja kalpeni valkoiseksi kuin seinä, ja hänen sydämensä sykki mielenliikutuksesta kuuluvasti. Hän tunsi kyllä, mitä hänen olisi pitänyt sanoa, mutta ei kyennyt löytämään ainoatakaan sanaa.
Matias astui nopeasti pöydän luo ja jäi Mujkón eteen seisomaan. Hänen huulillaan leikki veitikkamainen, vallaton hymy. Anna ihaili häntä etäältä ja iloitsi valinnastaan. Kuinka rohkea poika siinä olikaan! Kuinka hän jäi seisomaan kuninkaan eteen! Ikäänkuin mikäkin ylimys hän ei edes taivuttanut päätänsä kuninkaan edessä.
»Ennen kaikkea pyydän, että teidän majesteettinne suvaitsisi ilmoittaa, että tämä ruokasali on viisisataa neliösyltä laaja kuninkaan istuimesta ympärimitaten.»
Ei yksikään sielu ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, mutta yhdentekevää, kuningas Mujkó hyväksyi sen armollisesti. »Täten julistan, että tähän saliin kuuluu viisisataa neliösyltä.»
Matias hiipi Vucan luo ja huomautti hänelle, mitä tämä uusi selitys merkitsi.
»Kiiruhda, tyttöseni, riennä; kuningas on julistanut, että koko piha talleineen kuuluu saliin; niinpä voit valita majatalon isännänkin.»
»Onko se totta?» kysyi Vuca kuninkaalta romaniankielellä, ja kun Matias nyökkäsi myöntävästi, hypähti tyttö pystyyn kuin orava ja juoksi ulos ovesta. Kip — kop kip — kop, kuului hänen pienten nauhakenkiensä kopina eteisen kiviltä.