Ja mitä muuta osattiin tehdä? Hei, kuningas Mujkó ja koko seurue juoksi hänen perässään, sillä niin vaati tapa aviopuolisoa valittaessa.
Vuca juoksi minkä jaksoi suoraan talleja kohti, ja kun hän oli päässyt niitä lähelle, huusi hän voimainsa takaa: »Johan Korják!»
Johan Korják olisi varmaan maan allekin kuullut hänen huutonsa, mutta koska hän vain lepäili lehmuksen suojassa, kuuli hän sen vielä paremmin. Hän tulikin heti esille, mutta ällistyi aika lailla, kun näki niin monen suuren herran juoksevan Vucan perässä.
»Ah, sydänkäpyseni, he kai ajavat sinua takaa?»
»Ei, ei», huusi Vuca hengästyneenä, »minä saan ottaa sinut miehekseni!»
Sitten hän kääntyi ja osoitti isonenäistä poikaa.
»Tuota viisasta kelpo miestä saamme kiittää siitä.»
Matias oli juuri aikeissa vastata, kun hän äkkiä hätkähti: ulkoa linnanportilta kuului sotatorvien ääni, ja maa alkoi täristä, ikään kuin sotajoukko tykkeineen lähestyisi kovasti pauhaten.
Silloin kuningas unohti osansa ja koko laskiaispilan; hermostuneena hän tarttui erään »valtaherran» hihaan; se oli herra varamajuri Benedikt Jobbaházy.
»Rientäkää portin eteen ja ilmoittakaa minulle heti, mikä joukko sieltä lähenee.»