Hän käänsi selkänsä kinastelevalle parille ja alkoi jutella italiaksi ruuanmaistajan kanssa. Vuca puolestaan, kuultuaan mitä hänen Johaninsa sanoi, valahti kauhusta kuolonkalpeaksi. Hän kohottautui varpailleen, peitti pienellä kädellään »kauhean» miehen majesteettirikoksen lausuneen suun ja kuiskasi kerkeästi painaen punaiset huulensa hänen korvaansa: »Polvistu, sillä sinähän syökset vielä meidät molemmat turmioon!»
Korják tuli ihan ymmälle; hän pudisti päätänsä ja katseli koreata »kuningasta». Sitten hän otti taskustaan juuri lyödyn taalarinrahan ja näytti Vucalle kuninkaan kuvaa.
»Tässä näet, lapseni: Matias rex. Katso tätä päätä, näitä hartioita.
Onko tuo nyt tämän näköinen?»
Vuca helähti nauramaan ja sysäsi sulhastaan tuttavallisesti kylkeen.
»Mieletöntä, sulaa hulluutta, kuvahan on sen isonenäisen näköinen.»
Onneksi kukaan ei ollut pannut merkille tätä pikku kohtausta. Kaikki alkoivat käydä levottomiksi. Lähenevien ratsastajien kopina kuului jo ihan selvästi. Hevosten nostattama pöly oli muuttunut mahtavaksi pilveksi, ja terävänä raikui sotatorven ääni linnanportin likellä.
Heti senjälkeen Benedikt Jobbaházy tuli juoksujalkaa takaisin.
»No, mitä siellä on tekeillä?» kysyi Matias mennen häntä vastaan.
»Voitto!» kuului Jobbaházyn riehakas vastaus. »Ladislaus Palóczyn ja Czudarin joukot ovat lyöneet kenraali Swehlán ja tuovat mukanaan kolmesataa böömiläisvankia. Koska he muutenkin kulkevat tätä tietä, haluavat he alamaisesta näyttää vangit hänen majesteetilleen kuninkaalle.»
Matias kohotti päänsä haltioituneena, ja samassa hänen äänensäkin muuttui toiseksi.