Matias veti takanaan seisovan Vojkffyn esille.
»Sinä puhut tshekkiä paremmin kuin minä. Pidä pieni puhe vangeille ja selitä heille, että aion pitää heistä isällistä huolta.»
Kuningas oli jo aikaisemmin antanut määräyksen, että Nagyszebenin kreivin prefekti haettaisiin esille ja tuotaisiin hänen huoneeseensa.
Vojkffy aloitti puheensa, ja kuningas meni huoneeseensa, missä hän tapasi Rostón ja erään niistä ylioppilaista, jotka hoitivat kuninkaan kirjurin tointa.
Rostó heittäytyi polvilleen kuninkaan eteen ja pyysi anteeksi siltä varalta, että oli kenties loukannut hänen majesteettiaan..
»Nouskaa, vanhus, älkää kujeilko. Asia, jonka vuoksi olette täällä, on saanut ratkaisunsa. Linnanpihalla on kolmesataa tshekkiläistä vankia, jotka heti lähtevät marssimaan Nagyszebeniin ja edelleen Szelistyeen. Teille ei tapahdu mitään. Voitte valjastuttaa ja lähteä joukkueen mukana. Naiset jäävät tänne. Minä naitan heidät. Ainoaksi rangaistukseksi teidän täytyy nyt kuunnella, millaisen kirjeen sanelen isännällenne.»
Puhe, jota Vojkffy sillaikaa piti »kerjäläisille», kuten Palóczy oli vankeja sanonut, tuntui tehoavan näihin tavattomasti. He olivat siitä ihan haltioissaan, sillä paksujen seinienkin lävitse kuuli heidän toistuvat huutonsa: »Slava Mathias Kralu!»
»Ja kirjoita nyt, Klemens», sanoi kuningas ja alkoi, selin Rostóon, sanella:
»Matthias Dei Gratia Hungarorum Rex etc.
Bonum mane, Dóczy!