Ibi te viros admitto; feminae a te missae pulchrae insisignesque sunt, sed non Szelistyeienses esse narrantur. Doceo te mosmet Szelistye venatum autumnale ad reliquas aspiciendas proficiscemur judicando an missas easque uno nido enatas essent —
Si non — capitis perderis.»
[Matias, Jumalan armosta unkarilaisten kuningas j.n.e. Hyvää huomenta,
Dóczy!
Täten lähetän sinulle miehiä. Minulle lähettämäsi naiset ovat kauniit, verrattoman kauniit, mutta eivät kuulu olevan szetistyeläisiä. Ilmoitan sinulle tulevani syksyllä metsästyskaudella Szelistyeen katsomaan kotiin jääneitä naisia ja ratkaisemaan, ovatko minulle lähettämäsi naiset kotoisin samasta pesästä —
Ellei niin ole — menetät pääsi.»]
»Onko valmis?» kysyi kuningas.
»On, majesteetti.»
»Hyvä», virkkoi kuningas lempeästi, siirrätti ylioppilaalla mustetolpon lähemmäksi ja piirsi kirjeen loppuun nimensä Mathias Corvinus. Sitten hän kääntyi puhuttelemaan Rostóa, joka seisoi alallaan kuolonkalpeana kuin haamu, viittasi uitolle kylmästi kädellään ja sanoi: »Voitte lähteä Jumalan nimeen.»
* * * * *
Milloinkaan aikaisemmin tai myöhemmin ei vanha Bakonyn metsä ole nähnyt kupeellaan niin eloisaa kuvaa kuin Czudarin ja Palóczyn pataljoonat nyt esittivät.