Sotilasleiri lienee täällä jo ennenkin majaillut, mutta ei kuninkaan naapurina.
Ruoka-astiat ja kellarit avattiin, ja illan hämärtyessä vieritettiin tynnyri toisensa jälkeen leiriin; kuomuvankkureissa kuljetettiin sinne mehukasta silavaa ja muita ruokatavaroita.
Illalla kuninkaan härkäpaimen ajoi useampia härkiä sotilasten pariin
»Hänen majesteettinsa lähettää ne pientä häränpaistia varten.»
Sitten toi kuninkaan sikopaimen lauman porsaita leiriin. »Hänen majesteettinsa lähettää ne pieniä porsaskemuja varten.»
Kylästäpäin lähestyi musta lauma. Mitä hittoa! Eihän vaadittane, että me paistaisimme ja söisimme nuokin? Noin neljäkymmentä vanhaa naista oli saapunut.
»Mitä te täältä niin lukuisina etsitte, muorit?»
»Várpalotan tuomari lähettää meidät tänne keittämään tänään uljaille sankareille.»
»Vai niin, siinäpä hän teki erittäin viisaasti!»
Naisen keittiö on lopultakin vallan toista kuin miesten: kuinka pitkä aika olikaan kulunut, kun he olivat saaneet siitä viimeksi nauttia.
Herra tuomari sitävastoin alkoi pitää toimenpidettään ajattelemattomana, sillä kylän nuoret naiset tunsivat itsensä syrjäytetyiksi. »Ennenkuulumatonta, että vaivataan vanhuksia, kun me olemme tässä valmiina! Häpeä ja pilkka! Ikäänkuin me emme osaisi keittää sotamiehille sapuskaa! On siinäkin tuomari! Hänenkö pitäisi olla kansan esikuvana? Sellaisen ihmisen käteen, joka itse on kuin pölkky, ei sovi sauva.» Lyhyesti, nyt uhkasi puhjeta oikein kapina. Kapinan taas voivat vain sotamiehet kukistaa. Mutta koska nyt ei ollut mahdollisuutta tuoda sotilaita kylään, rohkaisi tuomari mielensä ja vei nuoret naiset ja tytöt henkilökohtaisesti sotamiesten luo. Nimittäin leirin edustalle, jotta he saisivat, vaikka vain etäältä, iloita vilkkaasta vaihtelevasta leirielämästä.