»Härkäpaimenella.»
»No, silloin se oli kuningas.»
Oliko asiassa perää vai ei, se ei koskaan tullut julkisesti tietoon. Mutta tarina kulki suusta suuhun, että kuningas oli käynyt leirillä, syönyt, juonut ja paininut miehistön kanssa ja heittänyt muutamat heistä niin voimakkaasti maahan, että he olivat vielä seuraavanakin päivänä tunteneet pistosta selässä. Tätä toisintoa vahvistaa se, että hänen majesteettinsa seuraavana päivänä nousi myöhään vuoteesta ja oli koko päivän perin väsynyt. (Tästä väsymyksestä kyllä tiedettiin linnan sisällä kertoa aivan toista.)
Puolipäivän aikaan hän valitti kovaa päänsärkyä eikä edes mennyt ruokasaliin, mutta iltapäivällä hän kuitenkin suoritti juoksevat asiat.
Palatini oli lähettänyt kuriirin, joka ilmoitti, että Serbiassa turkkilaiset paraillaan olivat järjestymässä sotakannalle. Palatinin mielestä oli välttämätöntä, että hänen majesteettinsa viipymättä toimittaisi lähettilään sulttaanin luo rauhanvälittäjäksi — »sillä meillä on ensin tekemistä Fredrikin kanssa».
Kuningas neuvotteli Stefan Bánffyn kanssa.
»Eikö sinua haluttaisi mennä lähettilääksi Konstantinopoliin.»
»Sikäläiset olot ovat perin kireät», vastasi Banffy; »pelkään menettäväni pääni».
»Älä pelkää, Stefan; minä hakkautan kymmenentuhatta päätä sinun pääsi korvaukseksi.»
Bánffy hymyili.