— Mitä herra hampaista? — ärähti kunnon myyjä. — Vai aiotteko palotella ja punnita hampaitakin?
— Vielä tuo kelvoton potkiikin!
— Mitä tyhjää, eihän se kuoltuaan enää potki; ensin te kai sen teurastatte ja sitte vasta palottelette?
Kunnon myyjä nauroi omalle sukkeluudelleen ja tultuaan hyvälle tuulelle hän alensi hintaa vielä viisi florinia.
Sittekin lienee hinta ollut Moritzin mielestä liian korkea, koskapa hän jäi vielä tarkastamaan elukkaa löytääkseen siinä yhä uusia vikoja, kun Wibra saapui paikalle ja puhutteli häntä unkariksi:
— Tulkaa, herra Müntz, minulla olisi vähän asiaa!
Peläten että ostaja menee menojaan alensi myyjä hintaa taas viisi florinia, ja nyt teki viisas Moritz kaupat, vaikka hän ennen oli saanut iltaan asti hieroa kauppaa noiden itsepäisten myyjäin kanssa, jotka eivät tahtoneet tavaraansa halvasta luovuttaa.
— Mitä asiaa?
— Haluaisin ostaa teiltä jotain semmoista, joka ei kuulu minulle eikä teillekään.
— Semmoista tavaraa on maailmassa paljon, — vastasi Moritz, suu irvissä. — Minä myyn sangen halvasta, sen vakuutan.