— Käydään vähäsen tuonnemmaksi!
Asianajaja vei hänet ulos väkijoukosta kaupungin kaivolle, missä yksinäinen marjakuusi antoi varjoa. Tämä puu, jonka jalo kaupunki oli ympäröinyt aitauksella ja jonka alle se oli asettanut kaksi penkkiä, kuului sekin tavallaan Bábaszékin vastaiseen mahtavuuteen. Nuo myskiltä haiskahtavat kullanvihreät kuoriaisetkin, joita oli sen lehvissä ja joita käytetään eräiden lääkkeiden valmistukseen, — espanjankärpäsiksi tiedemiehet niitä nimittävät, — olivat jok'ikinen todistamassa Bábaszékin etevämmyyttä ja että sekin vielä saapi apteekin.
Bábaszékin naiset veivät noita hyönteisiä ennen usein Zólyomiin, missä apteekkari niitä osti parillakymmenellä kreutzerillä, mutta sitte kielsi jalo kaupunki jyrkällä säädöksellä tämän keinottelun, lausuen; Puu kaipaa apteekkia. Emme salli viedä kuoriaisia pois… Kyllä laajanäköinen Mravucsán osaa asiat valvoa.
Wibra kertoi lyhyesti asiansa, että hän haluaisi ostaa muistiksi isävainajansa sateenvarjon, jota vanha Jónás Münz oli käyttänyt.
— Tiedättekö te jotain siitä?
— Kyllä — vastasi Moritz nolona; hän kävi näet erittäin noloksi kuullessaan tällaisia joutavia asioita mainittavan.
— Tarjoan teille viisikymmentä florinia, jos lähdette minua opastamaan ja onnistutte sen löytämään.
Säikähdyksissään otti Moritz lakin päästään. Viisikymmentä florinia vanhasta sateenvarjosta! Oh, sehän mahtoi olla itse Koburgin herttua! Yhdellä silmäyksellä hän nyt huomasi, miten hieno puku oli vieraan yllä.
— Saattaa se sateenvarjo löytyä, — hän vastasi silminnähtävästi vilkastuen, mutta kohta sentään lähemmin ajateltuaan lisäten varmuuden vuoksi sanan: luullakseni.
— Kertokaa kaikki, mitä tiedätte.