— Olkaa hyvä ja puhukaa.
Veronka sipsutti uudestaan sohvan luo ja kumartuen sairaan yli he siinä hetken kuiskailivat. Päättäen tuloksista ja muutamista ranskalaisista sanoista, jotka Wibran korviin kuuluivat, madame Krisbay oli samaa mieltä kuin Mravucsán, että ajoneuvot eivät ole samat kuin käsivarret ja että henkilö, jolle on esitelty, ei enää ole vieras, minkätähden — niin madame Krisbay arveli — olisi nuoren miehen ystävällinen tarjous hyväksyttävä.
— Muutenkaan ei voi vaaran hetkellä etikettiä noudattaa. Markiisi
Privardière esimerkiksi pelasti kerran tulipalosta kauniin Blanca
Montmorencyn kantamalla hänet vuoteesta paitasillaan, eikä siitä
Notre-Damen torni kaatunut.
Wibra tunsi samaa levottomuutta kuin pelaaja korttien jaossa silloin, kun voitto riippuu yhdestä ainoasta kortista, kun vihdoin Veronka kääntyi häneen.
— Otamme tarjouksenne kiitollisuudella vastaan, — hän virkkoi hymyillen, itsekseen ajatellen että tällaisessa tapauksessa Blanca Montmorency varmaan olisi samoin menetellyt.
Wibra ihastui suuresti tästä sanomasta ja sai kohta kovan lähtökiireen.
— Kiiruhdan noutamaan vaunuja, — hän lausui hattuunsa tarttuen. Mutta
Mravucsán astui ketterästi hänen tielleen.
— Ohoo! Nytpä kävi pyörä kiveen! Siitä ei nyt tule mitään. Ensiksikin, jos neiti olisikin valmis lähtemään, olisi synti asettaa sairasta rouvaa rattaille, eikä se olisi mahdollistakaan, ennenkuin hän on saanut vähäsen levähtää säikähdyksestään ja loukkauksestaan. Kun vaimoni saa yöksi hieroa turvonnutta kohtaa ja panna ihmelaastariansa päälle, herää hän huomenna ehompana entistään. Toiseksi ette pääse menemään sentähden, kun minä en anna teidän paikaltanne liikahtaa. Ja kolmanneksi, koska kohta on ilta käsissä; katsokaahan vain ulos ikkunasta, minnekä te lähtisitte näin yön selkään?
Päivä jo todella teki laskua Zólyomin teräksensinisten vuorten taakse. Ikkunain edessä seisovien hopeakuusten jättiläissuuruisiksi paisuneet varjot makasivat pitkin leveätä tietä, ulottuen toiselle puolen toria, Mravucsánin puutarha-aitaan asti, missä laiha kissa muskottipensaiden keskellä toimitti iltapesuansa.
Asianajaja alkoi kuitenkin väittää vastaan, sehän kuului ammattiinsakin. — Tulee tyyni ja lauha yö, miksemme voisi matkaan lähteä? Ja rouvalle on kai yhdentekevä, valitteleeko hän vuoteessa vai vaunuissa.