Närkästyneenä käänsi Veronka hänestä päänsä pois.
— Herra Wibra, tehän alatte käydä sietämättömäksi.
— Kiitoksia tunnustuksestanne.
— Mistä tunnustuksesta?
— Siitä että alan olla sietämätön. Siispä en ole ollut tähän asti.
— Ah, siinä sitä oltiin! Niitä asianajajan temppuja! Lisätä toisen puheeseen sellaista, mitä hän ei ole sanonutkaan. Tiedättekö, teidän kanssanne on vaarallista puhella. Minä en virka enää sanaakaan.
Wibra asetti kätensä rukoilevasti yhteen.
— En tee niin enää. En milloinkaan. Kunhan vaan puhuisitte!
— Pidättekö te todellakin perhosista?
— Vakuutan kautta kunniani, että pidän heistä tällä hetkellä enemmän kuin jalopeuroista ja tiikereistä.