— Onpahan kertomus sateenvarjosta… Wladin, sinunhan on sangen vari, olet punainen kuin rapu, hikoiletkin! Annanko sinulle viuhkani?
— Minkä sateenvarjon? — uteli asianajaja kärsimättömästä.
— No sepä kumma, kun te ette ole siitä mitään kuullut. Tapaus on seuraava: kun teidän kaunis naapurittarenne vielä oli pieni lapsi, oli hänet jätetty sinne pappilan pihaan makaamaan korissaan. Hänen vanhempi veljensä, Glogovan pappi oli mennyt kirkkoon rukoilemaan. Sillä aikaa nousi äkkiä ukonilma rankkasateineen, ja tuo hento lapsi olisi varmaan saanut keuhkokuumeen ja kuollut, jos ei olisi ihme tapahtunut. Mistä lie tullutkin, sinne ilmestyi vanha ukko aivan kuin taivaasta tipahtanut Jumalan lähetti ja levitti sateenvarjon lapsen päälle.
— Minun sateenvarjoni, — pääsi asianajajalta äännähdys.
— Mitä?
— Ei mitään, ei mitään.
Veret alkoivat kiehua hänen suonissaan, sydän sykki ihan kuuluvasti, kädet alkoivat huiskia ilmassa, jotta jo hänkin sattui kaatamaan lasinsa kumoon.
— Ristiäiset! Vielä yhdet ristiäiset! — huudettiin leikillään usealta taholta.
Viinilaikku alkoi virrata rouva Szliminszkyä kohden.
— Onnittelen rouvaa, — härnäili kirkkoherra Rafanides.