— Se taas riippuu siitä, miten kauan pyhät nukkuvat.
Veronka kääntyi vielä eteisessä ja uhkasi ankaran näköisenä, pikku nyrkki koholla asianajajaa kohti kuten maalainen ainakin:
— Vartokaa!
Wibra katseli häntä ihastuneena. Neito oli hurmaavan kaunis ja tuo uhkaava pikku nyrkki sopi niin mainiosti sille veitikalle. Tehkööt pyhimykset samoin, jos kykenevät!
Pian läksivät kotiin Szliminszkytkin. Mravucsán lähetti heidän mukaansa miehen kulkemaan lyhty kädessä, kun näet ei silloin ollut kuutamoa. Rouva käänsi Wladinsa kesätakkiin ja vielä sen päälle hän levitti sadetakin, kaulaan hän kääri suuren villahuivin ja käskien miehensä hengittämään ulkona vain nenän kautta hän kerkesi vielä tarinoimaan Wibrankin kanssa.
— Se on todellakin ihana legenda, ainakin minä siitä suuresti pidän.
— Ah noita kurjia legendoja! — Wibra vastasi.
— Jos vähän puhaltaisi tuollaiseen kauniiseen legendaan, jos puhaltaisi siitä pois kultakiillon, sen pyhän tuoksun ja salaperäisyyden savun, mikä ruma ja alaston totuus pohjalle jäisikään.
— Mutta ei pidä puhaltaa, — rouva vastasi. — Nosta sadetakkisi kaulus,
Wladin!
Asianajaja vaipui mietteisiin.