— Hyvää huomenta! Hyvää huomenta!
Kaikki antoivat Wibralle kättä; Veronkakin nousi ja kumarsi veitikkamaisesti.
— Hyvää huomenta, tuore mies! Hyvää huomenta. Mitä te minuun noin töllistelette?
— Katsonpahan vain, — virkkoi Wibra hämillään ja neidon kauneutta ihastelemaan jääden, — miten… tuota… olettekaan niin kasvanut.
— Yhtenä yönäkö?
— Eilen olitte vielä pikku neitonen.
— Teidän silmiänne silloin huikaisi.
— Huikaiseepa vielä nytkin.
— Kun olette vielä uninen. Kuka käskee niin myöhään nousta.
Neidon leikkisä ja suloinen ääni kiihoitti ikäänkuin kutittamalla Wibraa; hänkin tuli puheliaaksi, alkoi puolustaa itseänsä leikillisesti ja hyvätuulisena.