— Nukuin liian kauan, ja jos ei piika olisi ovelle koputtanut, nukkuisin ehkä vieläkin. Kunpa olisi pysynyt poissa edes viisi minuuttia.
— Vai niin — virkkoi Mravucsánin rouva. Niinkö kaunista unta näitte?
Mitä haluatte? Kahviako vai kylmää paistia.
— Kahvia, pyydän.
— Ettekö kertoisi mitä unta näitte?
— Olin menossa naimisiin. Asia kuitenkin keskeytyi kosintaan.
— Vai niin? Saitteko rukkaset? — kysäsi Veronka, kurottaen uteliaana eteenpäin päätänsä, jota tänään erittäin kaunisti upea hiusseppele ja tätä taasen somisti siihen pistetty punainen neilikka.
— Ei tiedä, miten olisi käynyt. Juuri ratkaisevalla hetkellä tuli piika herättämään.
— Niinkö? Ja minä jo melkein luulin ettette toisistanne pitäneet, — puhui Veronka sadun sanoja käyttäen. — Vahinko, kun emme nyt saaneet sitä tietää.
— Vakuutan, että saatte sen pian tietää.
— Mitenkä?