Wibra jättäytyi jälelle, viitaten portinvartijaa luokseen.
— Noutakaa minulle tuo ruusu.
— Mitä ajattelettekaan, herra? Vainajan sielu siitä närkästyisi.
Wibra veti esiin lompakkonsa ja pisti kaksi hopeaflorinia miehen kouraan, jolloin tämä sanaa sanomatta veti esiin veitsensä ja katkasi varovasti ruusun.
— Eikös nyt sitte vainajan henki närkästykään? — Wibra kysyi naurahtaen.
— Ei, sillä toisella florinilla annan papin lukea messun vainajan puolesta.
Aivan kuin aarteen löydettyään juoksi Wibra ruusu kädessä naisten luo, ojentaen voitonriemuisena sen Veronkalle.
— Tässä Czobor Marian ruusu! Vaihdetaan tuohon neilikkaan, neiti!
Veronka veti kätensä selän taakse ja vastasi kylmästi:
— Teilläkö oli sydäntä katkaista se?