— Puhukaa, pyydän, vain empimättä!
— Tuli mieleeni että tuolla minun vaunuissani on jotain teidän omaanne.
— Teidänkö vaunuissanne?
— Te ette vielä siitä tiedä, mutta minut se tekisi sangen onnelliseksi.
Pastori ojensi innokkaasti molemmat kätensä.
— Olipa mitä ikinä, niin saatte.
Tuokiossa olivat he jo päärynäpuun juurella.
— Tuolla vaununi!
Pastori katsoi sinne; punanen päivänvarjo pisti ensin hänen silmiinsä, mutta sitte myös olkihattu valkoisine kukkineen ja sen alla säteilevät naisen kasvot. Kaikki oli hänelle aivan tuttua, päivänvarjo, hattu, kukat, kasvot.
Hän sävähti, aivan kuin olisi unta nähnyt; sitte huudahti hän, asianajajan käsivarteen tarttuen: