— Hyvä, hyvä, tiedän että olette minua murehtinut, tunnenhan hyvän sydämenne, mutta menkää nyt laittamaan päivällistä ja joutuin, taikka kuolemme tässä kaikki vielä nälkään.

Veronkassa heräsi epäilyksiä Adameczin lesken sanojen johdosta ja hän rupesi tutkimaan veljeänsä, oliko häntä mikä vaara uhannut, ja kovasti hän sydämystyi Wibrallekin, kun häneltä oli jotain nähtävästi salattu. Vihdoin täytyi hänelle kertoa koko tapaus, ja nyt hänen sydäntään ihan kouristi ajatellessaan missä vaarassa hänen veljensä oli ollut.

Suurella touhulla valmistettiin sillaikaa keittiössä päivällistä; oli siinä puuhaa kummallekin piialle sekä myös rengille.

— Laitappas joutuin kermavaahtoa, Hanna! Tänne vähän suolaa, Borbála. Joko hanhi on kynitty? Voi teitä, laiskurit! Pyörihän vikkelämmin, yks, kaks, kolme. András, mene nopeasti noutamaan puutarhasta vähäsen persiljaa. Herra Jumala miten laihan opettajattaren neiti sieltä toi! Näettekö? Kyllähän tässä taas työtä saadaan, ennenkuin mokomakin luudanvarsi on lihotettu! Tänne se pannu. Ei sitä, vaan tuo toinen! Raasti sinä Borbála vähäsen vehnästä. Mutta tuo nuori herra, joka tuli mukana, se vasta komea on; mistä ovat löytäneet ja mitä varten, sitä vain en osaa arvata. Sanoitko jotain? Ettäkö et sinäkään? Senkin aasi! Kun en kerran minä tiedä, mitä sinä sitte, sinä kananpoika tietäisit. Se vain on varma, vaikka pysyköön se meidän kesken, että neidin silmissä on jotain omituista. Siellä on jotain tapahtunut. Saan vaikka paikalla koukkuun käpristyä, jos asia ei niin ole, en vaan osaa vielä sitä selittää.

Paljohan se Adameczin leski siinä rupatti, hyvää ja pahaa sekaisin, mutta hyvää ruokaa hän laittoi. Pian hän toi pöytään semmoisen päivällisen, että rakastuneetkin hyvällä ruokahalulla söivät.

Päivällisen jälkeen Wibra palkkasi ratsumiehen viemään kirjettä
Beszterczeen pormestari Sztolarikille.

"Rakas holhoojani! — näin kuului kirje. — Ilmoitan teille tärkeitä asioita, mutta nyt vain lyhyesti; yksityiskohdat sitte suusanallisesti. Isäni perinnön, nimittäin sateenvarjon olen löytänyt tavallaan rouva Münzin kautta, tavallaan myös sattumalta. Olen täällä Glogovan kirkkoherran luona, jonka nuorempaa sisarta Veronkaa olen kosinut vaimokseni. Sangen sievä tyttö, ja ainoastaan siten pääsen käsiksi perintööni, että nain hänet. Asianhaarat ovat sangen omituiset. Lähettäkää, pyydän, tämän ratsastajan mukana kaksi kihlasormusta kultaseppä Kuszák Samuelin liikkeestä sekä ristimätodistukseni, joka löytyy teidän holhouspaperienne seassa. Haluaisin päästä kuuluutuksiin jo ylihuomenna. Piirrän j.n.e."

Hän kehoitti ratsumiestä kiirehtimään.

— Kyllä minä, mutta hevonen ei tottele.

— Hoputa!