Veronkaa ei tarvinnut siihen kauan pyytää; juoksujalassa hän sinne livahti. Uskomattoman paljon mettä saattaakin olla tuollaisten ilkeämielisten pahojenhenkien kielellä. Tämä suloinen hyvin kasvatettu ja hieno neitonen saattoi nyt kavuta istumaan kurkkutynnörille rasvapönttöjen ja viljasäkkien väliin kuuntelemaan, hermot jännitettyinä, joka sanaa ja ääntä.
Syvää hiljaisuutta häiritsi ainoastaan hänen sydämensä sykintä sekä rasvan tippuminen orressa riippuvista sianlihaliikkiöistä. Kuumuudesta nekin näet olivat alkaneet sulaa ja tippua. Jo tipahti hänen kauniille resedanväriselle puvulleenkin, — mutta mitäpä nyt niistä?…
— Olet siis, kuten sanoit, päässyt sateenvarjon perille, — kuului selvästi pormestarin ääni, — mutta oletko sitä jo nähnyt?
— Mitäs siitä? — vastasi Wibra — arvopapereihin pääsen käsiksi kumminkin kohta vihkimisen jälkeen.
— Mikset ennen?
— Koska en tahdo monestakaan syystä ruveta esittämään sateenvarjon historiaa.
— Esimerkiksi mistä syystä?
— Ensiksikin siitä syystä että pappi joutuisi yleisen naurun esineeksi.
— Mitä sinä papista?
— Toiseksi, kun se olisi armottomasti tehty Veronkaa kohtaan, hän näet luulisi minun naineen hänet vain sateenvarjon vuoksi.