— Olipa onni, — äännähti pastori — kun lapsi ei kastunut, olisi voinut vilustua ja saada kuolemantaudin, varsinkin kun minulla ei olisi ollut antaa kuivia vaatteita ylleen.
Mutta mistä oli tuo sateenvarjo sinne tullut? Käsittämätön asia!
Glogovassa ei ollut kellään sateenvarjoa.
Naapuritaloissa miehet kaivelivat ojia pihamailleen johtaaksensa vettä pois. Pappi tiedusteli heiltä kaikilta asian laitaa.
— Ettekö ole nähnyt kenenkään käyvän lapsen luona?
Lapsen he kyllä olivat nähneet, mutta heidän tietääkseen ei kukaan ollut sen luona käynyt.
Adamecz Matyasin leski oli pellolta kotiin hame pään yllä paetessaan nähnyt, että jotakin punaista pyöreää juuri silloin oli laskeutunut alas taivaasta. Hän saisi muka paikalla muuttua kivipatsaaksi, jos hän valehtelisi; itse Neitsyt Maaria oli laskenut alas tuon kapineen orvon suojaksi.
Joutavia höpinöitä nuo Adameczin eukon puheet! Akka kallistelee hieman liiaksi lasia, joten ei ole ihmekään, jos hän näkee liikoja. Mennä kesänäkin oli Pietarin-Paavalin yönä taivas hänelle auennut, hän oli kuullut enkelijoukkojen veisuuta ja nähnyt niiden kulkevan pitkässä saattueessa Jumalan valtaistuimen ohi. Siellä oli saattoväen seassa astunut hänen kolmanna kesänä kuollut tyttärenpoikansakin liinaisissa roimahousuissaan ja yllään punanen liivi, jonka Adameczin eukko itse oli aikoinaan neulonut, ja olipa hän nähnyt siellä joitakuita muitakin viime vuosikymmenenä kuolleita glogovalaisia, astuvan taivaallisen laulun tahdissa hitaasti ja juhlallisesti, ihan samoissa pukimissa, joissa heidät oli haudattukin.
Kun sitte Pietarin-Paavalin päivän jälkeen tämä näky tuli tiedoksi, oli sangen monella asiata pyhän lesken luo. Yhtämittaa kulki hänen luonaan ihmisiä, joiden omaisia nukkui nurmen alla, kysymässä oliko hän nähnyt heitä siellä taivaassa. Entä minun tyttöni? Entä isäni, entä miesraukkani?
Häntä uskottiin nytkin, sillä olihan luonnollista että Adameczin leskelle näytettiin taivaallisia asioita enemmän kuin muille vaimosta syntyneille. Tapahtuipa kerran hänen herrassa nukkuneelle isälleenkin, Flinta Andrásille, joka oli maan kuulu varas, todellinen ihme, kun näet Glogovan hautuumaasta noin kahdeksan vuotta sitte leikattiin palanen maantiehen ja aukaistiin hänen hautansa, jotta arkku voitaisiin siirtää toiseen paikkaan, ja kun tällöin vanhusta katseltiin, huomattiin se ihme, että parta oli haudassa kasvanut, vaikka viisi miestä tiesi varmasti todistaa että karjapaimen Gundros Tamás oli vainajan parran aivan puhtaaksi ajanut.
Että vanha Flinta nyt on taivaassa, se on yhtä selvä kuin se että kaksi kertaa kaksi on neljä, ja kun hän, tuollainen kelvoton veitikka kerran on siellä, saattaa hän kyllä joskus jättää oven raolleen laskeakseen tyttärensä sisään tirkistämään…