— Kyllä, enhän minäkään mikään puupölkky ole. Mutta se nyt on kysymys, olisitko häntä kosinut, jos ei olisi ollut tuota sateenvarjo-historiaa olemassa!
— Ei se olisi johtunut mieleenikään.
Nyt kuului viereisestä huoneesta kiljahdus ja kohta sen perään kolinaa, aivan kuin olisi siellä joku huonekalu kaatunut.
Pormestari kävi tarkkaavaksi ja kysäsi seinään viitaten:
— Tiedätkö mitä on tuolla?
— Luullakseni ruokakammio.
— Olin kuulevinani sieltä kiljahduksen.
— Joku piioista lienee siellä hiirtä pelästynyt.
Niin. Siltä tuntuu murhenäytelmä viereiseen huoneeseen, kun väliseinä on ohut. Joku piika on nähnyt hiiren tai on sydän sortunut. Kukapa sen tietää, sillä epätoivolla ja pienellä säikähdyksellä on sama ääni. Oka sydämessä syöksi Veronka ulos vapaaseen ilmaan; enempää hän ei tahtonut tietää, pois vain täältä tai hän tukehtuisi, pois, pois vaikka minne… Ja viereisestä huoneesta tämä kaikki tuntui siltä, kuin olisi joko Adameczin leski tai Hanna sattunut astumaan hiiren päälle.
Samapa se, miltä se tuntui, sillä sehän kesti vain puolisen minuuttia, sitte se jo unhotettiin ja sai väistyä tärkeän keskustelun tieltä.