— Mutta varmaan on pidetty tallella se vanhakin varsi? — hän kysyi uusin toivein.
— Ei ole, — pappi vastasi, — se oli tavallinen puukeppi; muistaakseni
Adameczin leski sen silloin pyysi Veronkalta omakseen.
Johan se keskimäinen paholainen puhui papinkin kautta. "Sateenvarjon varsi on Adameczin leskellä."
Pormestarikin tuli uteliaaksi:
— Kuka on se Adameczin leski?
— Vanha emännöitsijäni, joka vastikään toi avaimen.
Sztolarik purskahti ääneensä nauramaan, — nauroi niin että silmät kyyneltyivät. Kirkon seinätkin ja holvit kaikuivat, koko kirkko tuntui nauraa hohottavan.
Kun olivat saapuneet ulos kirkosta ja pappi oli mennyt viemään sisään avainta, otti Sztolarik esiin silkkipaperiin käärityt sormukset ja painoi ne Gyurin kouraan, tyynen leikillisesti lausuen:
— Äskeisen ajatusjuoksusi mukaan on sinun nyt siis naitava Adameczin leski. Mene ja kihlaa hänet kohta, tässä sormukset!
Wibra ei vastannut sanaakaan tuohon karkeaan pilaan, vaan riensi epätietoisuuden kiihottamana suoraa päätä keittiöön, missä Adameczin leski paraikaa paistoi lettusia hellan ääressä.