— En ole nähnyt häntä kahteen tuntiin.
— Emme mekään.
— En minäkään.
— Ehkä hän on keittiössä?
Nyrpein katsein madame Krisbay nousi kunniasijaltaan pöydän päästä noutamaan sisään Veronkaa, mutta tuli kohta takaisin, olkapäätä kohauttaen.
— Eipä ole nähty keittiössäkään.
— Tämäpä vasta merkillistä, — ärähti kirkkoherra ja juoksi itse ulos, komentaen palvelijoita kiireesti etsimään neitiä puutarhan joka sopesta, missä hän varmaankin piileskeli, romaania lukien.
Adameczin leski siellä kyökissä päivitteli että ruoka jäähtyy ja laitokset pilaantuvat.
— Ruvetaan syömään, — kirkkoherra komensi, — ken ei ole kotona, olkoon syömättä. Emmekä me voi antaa vieraamme tässä odotella, varsinkin kun hän vielä aikoo lähteä kotiin tänään.
Toisensa perään kannettiin siis ruokia esiin, lientä, hirssiputinkia hanhenpaistin kanssa, kaalikäärylöitä, mainiosti täytettyjä, jotta kuningaskaan ei parempia saa; niinikään porsaanpaistia, lettusia. Mutta Veronka oli ja pysyi kadoksissa. Päivällistä syötäessä tuli Hanna ilmoittamaan ettei häntä ole löydetty mistään.