He etsivät sormusta hyvän aikaa, mutta turhaan. Pian saapui sinne kirkkoherrakin. — Kuulehan Gyuri, älä puhu veljelleni mitään tuosta sateenvarjosta. — En, kultani, en puhu milloinkaan. —
Kirkkoherra antoi Veronkalle ankarat nuhteet.
Voi sinua, pahikko, miten sellainen käytös sopii? Missä olet ollut? Me jo pelättiin pahinta. Juoksit kai taas jonkun perhosen perässä?
— Päinvastoin semmoista pakenin, mutta sepä sai kiinni.
— Perhonenko?
— Niin tuo suuri häijy perhonen.
Saatuaan senverran asiasta selvyyttä kuin sitä hänelle suotiin, kirkkoherrakin alkoi etsiä sormusta, mutta kyllä he olisivat sitä saaneet etsiä vaikkapa tuomiopäivään asti, jos ei Gongoly-isäntä olisi saanut asiasta vihiä ja vääntäytynyt sinne suurine möhömahoineen, jonka päällä tupakkamassin kurenauhojen koreat tupsut mahtavasti heiluivat.
Veronka oli jo ihan epätoivoissaan sormuksen vuoksi.
— No, no — puhui Glogovan pohatta päätään pudistellen, jotta pitkä
harmaja tukka niskassa heilui. — Älkää yhtään surko, neitiseni, kyllä
Gongoly setä sen löytää. Löytää varmasti. Kyllä siihen keino keksitään.
Tunnin kuluttua annan niittomiesten leikata pois kaiken ruohon.
* * * * *