Sitte lähestyi hän tuota ihmeellistä kurkkua ja alkoi sitä kädellään sivellä, aivankuin haluten lähemmin tutustua sen merkilliseen rakenteeseen. Anna kärsei tätä sävyisänä, mutta kun Gregorics Pálin luiseva käsi sitte, sattumalta vai muuten, luisui alemmaksi, punastui Anna yhtäkkiä ja työnsi hänet äkäisesti luotaan.
— Se ei kuulu palkkasopimukseen, hyvä herra.
Gregorics Pálkin kävi punaiseksi ja sopersi:
— Älä ole milläsikään, Anna. Älä hupsi!
Mutta Anna ei tullut järkiinsä, vaan hyppäsi pystyyn, lähtöä tehden.
— Älä mene, hölmö! Enhän minä sinua syö.
Anna ei enää kuullut mitään, vaan juoksi keittiöön ja sulkeutui sinne.
Turhaan lähti Gregorics Pál perään, turhaan hän huuteli oven takaa:
— En minä sinua syö. En syö, totta vie. Varroppas Anna, kyllä vielä kadutkin.
Seuraavana päivänä Anna tahtoi lähteä paikastaan, mutta isäntä sai hänet leppymään, antamalla hänelle kultasormuksen sekä sen lupauksen ettei koske enää sormellansakaan häneen. Ei sanonut voivansa päästää häntä, kun oli muka niin tottunut hänen ruokiinsa.
Anna oli mielissään ylistelystä ja kultasormuksesta, ja jäi taloon.