— Mutta muistakaa myös pitää lupauksenne, hyvä herra, sillä jos vielä kerran lähentelette, niin minä karkaan.
Mutta miten ollakaan, jonkun ajan kuluttua herra taas yritti lähennellä, ja Anna jälleen tahtoi lähteä talosta. Mutta Gregorics Pál taas lepytti hänet kultalukkoisella korallinauhalla, jommoisia paroni Radvánszkyn naiset kirkossa käyttivät ja joka oli näyttävä sangen kauniilta hänen jäntevässä valkoisessa kaulassaan. Korallinauha oli niin ihana, ettei Anna enää ruvennut ehdottamaankaan lähentelemisien lopettamista. Onhan isäntä rikas ja kellepä hän säästäisi?
Jo seuraavana päivänä hän saatuansa korallinauhan kiertäin, kaartain tiedusteli kamasaksalta, vanhalta Botharin leskeltä, joka oli vuokrannut pienen myymälän Gregoricsin talon alakerrassa:
— Tekeeköhän hyvinkin kipeätä, jos pistetään reikä korvalehteen?
Eukko nauroi.
— Sinua hupakkoa; jokohan aiot sinäkin hankkia itsellesi korvarenkaat?
Aijai, Anna! Ajattelet sopimattomia asioita, Anna!
Anna suuttuneena viskasi mennessään oven kiinni sellaista vauhtia, että siinä oleva kello vielä neljännestunnin jälkeenpäin kilahteli ja vavahteli.
Tietysti hän halusi korvarenkaita. Mitä pahaa siinä olisi ollut? Olivathan hänen korvansa yhtä hyvin luojan luomat kuin minkä silkkipukuisen tahansa. Ja päivemmällä hän sai tietää ettei korvalehden lävistäminen tee kipeätä juuri enempää kuin kirpun purema.
Niin, hän tahtoi saada korvarenkaat, ja nyt oli hänen vuoronsa toimia. Hän ihan odotti että isäntä pian taas käyttäytyisi tuhmasti. Mutta semmoistahan voi jouduttaa. Jokainen Eevan tytär sen taidon osaa. Anna pukeutui tästäpuolen erittäin huolellisesti ja siististi, punoi tulipunaisen nauhan pellavanvaaleaan palmikkoonsa, puki yllensä hienon patistipuseron, niin hienon että se oli ihan läpikuultava, riisui pois entisen ahtaan liivinsä, joka vain puristi ja peitti vartaloa, sekä käveli näin höllällään, miessilmien lumoiksi, ne kun näet saattoivat nähdä rintojen liikunnankin.
Gregorics oli saattanut olla kylläkin ovela urkkijaksi sekä Itävallan että Venäjänkin armeijaan nähden, mutta nainen, jopa aivan yksinkertainen maalaistyttö, on sata kertaa ovelampi Gregoricsia. Seuraavana pyhänä hän jo esiintyi renkaat korvissa kirkolla, missä nuoret miehet ja naiset, jotka keskenään häntä nimittivät krenatööriksi, naurellen kuiskailivat toisilleen: