— Hm, "krenatööri" on johonkin kompastunut.
Muutaman viikon perästä koko kaupunki jo todellakin puhui siitä kauheasta asiasta, kun Gregorics Pál on suhteissa piikaansa. Sitä vanhaa pukkia! — Tiedettiinpä jo kertoilla hauskoja juttujakin, joita vielä hyvin hassunkurisiksi väriteltiin. Gregorics Pálin velipuolet niitä toitottivat pitkin kaupunkia vahvasti väritettyinä…
Gregorics piikansa kanssa! Kauheata! Onkohan vielä milloinkaan moista nähty?
Ihmiset kohauttelivat olkapäitään, — olihan sitä nähty kummempiakin; — sukulaisia rauhoitellen.
— Eihän se mitään ole. Melkein luonnollinen asia. Muutenkaan ei Gregorics Pálin asiat ole koskaan olleet oikealla kannalla. Teille vain on näin parempi; ei hän ainakaan joudu naimisiin, ja koko tuo suuri omaisuus jää lopultakin teille.
Paljoko näissä puheissa oikeastaan oli perää, ei voi mennä varmaksi sanomaan; tosiasia vain oli se, että nämät huhut vähitellen koreasti vaikenivat, viroten uudestaan eloon vasta vuosien kuluttua, kun ihmiset, jotka pääsivät käymään Gregoricsin visusti suljetussa talossa, saivat nähdä pihamaan nurmikolla leikkivän pienen poikalapsen lampaanvuonan kanssa.
Kenen tuo poika? Mitä se täällä? Miten se on joutunut Gregoricsin taloon? Joskus leikki Gregorics itsekin sen kanssa. Jos ken tirkisti lukitun portin avaimenreiästä pihaan, saattoi joskus nähdä Gregoricsin vatsalla punaisen vyön ja siitä lähtevän kaksi ohjasten tapaista rihmaa, joiden päät oli poikasen kädessä ja toisessa pieni piiska.
— Hei, hevonen!
Ja nyt ukkopaha laukkaamaan, välistä hiljentäen pieneksi raviksi tai hypähdellen ja taas juosten, yrittipä aina lomaan hirnahdellakin.
Siitä lähtien hän kävi entistään jurommaksi. Vain harvoin nähtiin hänet astuvan kampuroivan kadulla — hänellä oli näet, kuten joku koiranleuka oli sanonut, kumpikin jalka vasen, — yllä nukkavieru, omituinen takki, jota hän oli käyttänyt jo vakoojana ollessaan, sekä kainalossa punainen sateenvarjo, jota hän kantoi mukanaan kesät, talvet, sateella ja poudalla ja jota hän ei kylässä käydessään koskaan jättänyt eteiseen, vaan otti sisään, pitäen sitä aina käsissään. Usein hänelle siitä huomautettiinkin: "Jättäkää setä tänne sateenvarjonne."