Sitä itsepintaisuutta! — ajatteli Gyuri itsekseen. Vanhat miehet kiintyvät kapineisiinsa siihen määrään, että liioittelevat niiden arvoa. Professori Havránek esimerkiksi on jo käyttänyt 41 vuotta samaa kynäveistä, on vain uusinut vuoroin vartta, vuoroin terää. Eräs tapaus jäi senlisäksi ainaiseksi Gyurin mieleen, jonkatähden hän heitti lopullisesti sikseen tuon sateenvarjon hätyyttämisen. Muuanna päivänä he lähtivät soutamaan veneellä Sárgaan. Sárga on pieni saari Maros-virran ja Tiszan yhtymäkohdalla, siellä missä vanhat Szegedin kalastajat valmistavat sitä maankuulua kalakeittoansa. Nuori polvi ei sielläkään enää osaa latinaa. Ja se on ainoa ruokalaji, jonka valmistamiseen vaaditaan latinan kieltä, tietenkin pataa, monnikalaa, paprikaa eli turkinpippuria ja Tiszan vettä lukuun ottamatta. Niin on näet kirjoitettu eräässä ikivanhassa, kuuluisassa keittokirjassa, joka viittaa siihen, että naiset eivät osaa tätä kalakeittoa valmistaa, eikä ole mahdotonta että siinä pidetään silmällä Szegedin kalastajien vanhaa sääntöä, jota on noudatettu tätä ruokaa valmistettaessa jo hamasta maailman alusta ja joka kuuluu näin: Habeat saporem, colorem et odorem, (Sillä tulee olla hyvä maku, väri ja haju).
Kuten sanoin, tekivät he kolmisin, Kupeczky, Gregorics ja Gyuri veneretken Sárgalle. Heidän ollen jo pääsemäisillään rantaan meni heidän pieni veneensä karille ja alkoi pahasti kallistua. Gregorics tehden jo nousua horjahti, menetti tasapainonsa ja kaatui selälleen veneeseen, päästäen säikäyksissään kädestänsä sateenvarjon, joka molskahti veteen ja alkoi hiljaa uida virran mukana poispäin.
Gregorics huudahti: "Voi, sateenvarjoni!"
Hänen kasvonsa kävivät kalman kalpeiksi. Silmät jäivät kauhusta selälleen. Molemmat soutajat naurahtivat, vanha Márton huomautti halveksivasti siirtäessään piippunysäänsä suupielestä toiseen:
— Eipä ollut vahinko suurikaan, hyvä herra. Eihän se oikeastaan olisi kelvannut enää muuhun kuin vehnämiehen käteen. (Vehnämieheksi kansa sanoo isoa risaista nukkea, joka pystytetään vehnäpeltoon varpusten pelätiksi).
— Sata florinia sille, joka sen tuo takaisin! — höpisi vanhus epätoivoissaan.
Soutajat katsahtivat toisiinsa; nuorempi, Börcsök Janesi alkoi jo riisua saappaitaan:
— Eihän herra vain laske leikkiä?
— Tässä sata florinia, — puhui Gregorics innostuneena ja veti esiin lompakostaan 100 florinin setelin.
Börcsök Jancsi, aito szegediläinen kalastaja kääntyi Kupeczkyn puoleen.