— On siinä perää.
Kupeczkykin otti kerran kahdenkesken Gyurin kanssa asian puheeksi:
— Voisinpa lyödä vetoa että vanhuksen pääkopassa on joku ruuvi irti.
— Oikullinen ukko, mutta hyvä mies, — puolusteli Gyuri. — Kuka tietää, mitkä muistot häntä tuohon sateenvarjoon kiinnittävät?
GREGORICS PÁLIN KUOLEMA.
Edellä kerrottu tapaus sai suuremman merkityksen vasta myöhemmin, vuosien kuluttua, kun kukaan sitä ei enää muistanut ja Gyurikin sen jo oli unohtanut. Kupeczkyn mieleen se ei enää voinutkaan johtua, sillä tähän vanhaan opettajaan iski salaman tavoin muuanna päivänä Beszterczestä saapunut sähkösanoma, että Gregorics Pál oli kuollut. Vanhusta alkoi yhtäkkiä vilustaa ja vuoteen omaksi joutuen hän puhui näin itkeä nyyhkyttävälle oppilaalleen:
— Minä kuolen, Gyuri. Tunnen pian kuolevan! Gregorics piti minua hengissä. Tuota, minä pysyin hengissä hänen tähtensä, mutta nyt olen mennyttä. Loppuni lähestyy. Kuinka käy nyt sinun, poika rukka! Onkohan Gregorics pitänyt sinusta huolta? Minut hän nähtävästi on unohtanut. Mutta mitä siitä; tunnen kohta kuolevani. Lyönpä vaikka vetoa.
Ja vedon hän olisi voittanutkin, sillä Gregoricsin kuolema ja senjohdosta syntyneet huhut vaikuttivat vanhukseen niin masentavasti, ettei hän enää vuoteestaan noussut. Heidän yhteinen emännöitsijänsä ilmoitti viikon kuluttua Gyurille, joka oli mennyt kotia hautajaisiin, että hänen opettajansakin oli kuollut, samalla pyytäen varoja hautajaiskustannuksiin.
Mitä olikaan Kupeczkyn kuolema verrattuna Gregoricsin kuolemaan? Eihän kukaan enää kaivannut tuota vanhaa kirjatoukkaa. Olipa häneltä oikein tehty, kun osasi ajoissa lähteä, ja vielä miltei kenenkään huomaamatta. Hiljaa, kauniisti hän siirtyi toiseen maailmaan, aivankuin mies joka ei eläissäänkään ollut suurta melua synnyttänyt. Hän eli ja meni, siinä kaikki.
Gregorics Pál sensijaan toimitti tämänkin asian aika koreasti.