Sairas sulki silmänsä Annan pitäessä kättään hänen otsallaan. Se tuntui tekevän hyvää. Otsa ei ollut enää ensinkään kuuma, päinvastoin se tuntui kylmältä, eikä ihossa ollut enää tavallista kosteuttakaan, vaan tuntui se ikäänkuin kesivän kuivuuttaan.
Sairas huoahti:
— Kätesi ei ole enää tarpeeksi pehmyt… Kätesi on kovettunut, Anna!
Sitte hän lisäsi:
— Mutta poikasen on niin pehmyt ja lämmin…
Hän hymyili raukeasti, aukaisten jälleen silmänsä:
— Kuulitko mitään?… Hst! Aivankuin Matyin torvi…
— En kuule, minä en kuule mitään.
Hermostuneena Gregorics viittasi kädellään toiseen huoneeseen.
— Kellopahus tuolla nakuttaa, se häiritsee, suututtaa. Pane se seisomaan, Anna, hetikohta…