Muurari jäi miettimään, mitä tämä sana tarkoitti; pitkään ja tutkivasti hän katsoi tuon tuntemattoman herran pieniin teräsharmaisiin silmiin ja vastasi sitte varovasti:
— Puhua osaa papukaijakin.
— Minä olen Beszterczestä.
— Vai niin. Siellä asuu kunnon ihmisiä. Aivankuin olisin herran todellakin joskus nähnyt.
— Olette varmaankin nähnyt minun nuorimman veljeni — puhui Gregorics viekkaasti, — tiedättehän sen, joka teidät salaa tilasi sitä kattilaa varten.
— Kattilaa! — Prepeliczan suu jäi ällistyksestä auki. — Hänkö oli teidän veljenne? Vai niin, kyllä tiedän. Tuota, tuota että… (mies alkoi hämillään kynsiä korvallistaan) mistä kattilasta puhutte? Herranen aika, voinko minä muistaa kaikki kattilat ja padat, mitkä olen eläissäni nähnyt!
Gregorics oli valmistautunut tällaisen pienen teeskentelyn varalle. Ei ollut tuosta millänsäkään, tarjosi vain sikarin Prepeliczalle, joka ensin sen hyvästi kielellänsä kostutti, jotta se hitaammin palaisi, ja sytytti sen sitte, ruveten suurella, leveällä muurarin kynällä aikansa kuluksi naputtelemaan pöytään, aivankuin mies, jolla on sattumalta myötävää tavaraa ja huomaa tavanneensa oikean ostajan. Nyt kysytään vain mielenmalttia ja tyyneyttä, niin tavaran arvo nousee vielä melkoisesti.
Hänen sydämensä alkoi kovasti sykkiä. Valkoinen kukko, joka riippui raamissaan seinällä viheriäksi maalatun viinipöydän kohdalla, näytti hänen silmissään elävän, ja jo oli soivinaan hänen korvissaan sen kiekunta: "Terve, Prepelicza. Kukeli kuu! Oletpa onnen poika, Prepelicza!"
— Ettäkö ette muista tuota kattilaa, Prepelicza? Kas vaan, niinkö tuhmaksi minua luulette? Näytönkö minä siltä? Muuten oikein tehty, Prepelicza, oikein tehty. Itsekin olisin niin menetellyt. Mutta eikö tämä viini olekin huonoa? Ei, siinä ei ole mitään päähännousevaa. Tuo tänne oikea pullo, viinuri, ja mene sitte hiiteen ja jätä meidät kahdenkesken! Niin, tuota, missä me oltiinkaan? Niin, sanoitte vastikään että papukaijakin osaa puhua. Se oli oikein sanottu, totta puhetta. Te olette ymmärtäväinen mies, Prepelicza. Huomaan kaikesta että olen osunut oikeaan. Semmoisista minä pidän. Kyllä me kohta selvillä ollaan. Sanoitte että papukaijakin osaa puhua; tarkoititte kai, sitte kun sen kieli on irti leikattu. Niin kai oli tarkoituksenne?
— Hmm — vastasi muurari, ja nuo kolme karvaa alkoivat kiivaasti liikkua nenällä hänen vetäessä syvään henkeänsä.