— Se johtuu siitä, kunnioitettava herra, että koko Glogovan miesväki on kaiket kesät poissa kotoaan, peltotöissä Alamaalla, ja minä olen siiloin täällä ypöyksin aina syksyyn saakka. (Miehen huulille ilmestyi veitikkamainen hymy.) — Ymmärrättekö?
— Montako vuotta olette täällä ollut? — kysäsi tuomari vilkkaasti.
— Neljätoista vuotta, pyydän nöyrimmästi. Kysymyksestänne huomaan että olette asian ymmärtänyt.
Tämä lyhyt keskustelu on Glogovasta jäänyt mieleeni nykyhetkeen asti.
Rattaisiin noustuammekin vielä sitä muistelimme ja sille nauroimme.
Kotona tuomari esitti kauan aikaa seuroissa sitä mainiona kaskuna,
ikäänkuin hyvänäkin jälkiruokana päivällispöydässä.
Parisen viikkoa tämän jälkeen levisi tieto että glogovalaiset olivat saaneet muutaman nuoren apulaisen papikseen. Erään Bélyi János nimisen. Tuomari, muistan sen aivan hyvin, silloin huomautti:
— Nyt ei siellä koulumestari ainakaan ole yksin kesäisin kotona.
GLOGOVAN UUSI PASTORI
Uusi "kunnianarvoisa" oli tulossa. Yksillä kuluneilla rattailla glogovalaiset noutivat pappinsa. Rattaiden eteen oli valjastettu kaksi pitkäsarvista lehmää. Matkalla noutaja, suntio Szlávik Peter niitä lypsikin, tarjoten uudelle pastorille maitoa.
— Erinomaista maitoa — hän virkkoi, varsinkin tuon toisen Bimbó-nimisen. Maan mainiota, ihan jumalten malvaasiaa. — Vähän oli uudella papilla kapineita, maalaamaton puulaatikko, käärö vuodevaatteita ja parisen keppiä ynnä piipunvartta rihmalla yhteen sidottuina. Siinä kaikki.
Naapurikylissä ihmiset matkalla härnäilivät glogovalaisia: