— Ei ole rahaa.
— Juuri sentähden; nainen tuo rahaa. — Tämä käsityshän on niissä piireissä yleinen.
Gyuri pudisti päätään. Hänellä oli kaunis soikea, miehekäs pää, silmät tummat, sielukkaat ja haaveilevat.
— Se ei ole totta. Raha tuo vaimon!
Kas, millaista vaimoa se haaveileekaan. Ystävät arvelivat hänen hautovan liian suurellisia tuumia.
— Hiton suuri "kiipijä" tuo Wibra. Sillä on suuret tuumat mielessään.
Hänelle eivät kelpaa nämät alhaiset porvaritytöt! Ehkä pyörii hänen päässään jokin paronitar Mednyánszky tai Radvánszky. Sanalla sanoen suuri "kiipijä", aivankuin villi viiniköynnös, joka kohoaa korkealle, ennenkuin alkaa kukkia. Mutta jos hän nyt menisi naimaan, hän varmaan korkealle kohoaisi. Länkäpapukin edistyy yhdessä kukkiensa kanssa…
Joutavia puheita nämät. Wibran tasaista edistystä urallaan sekä hänen sisällistä tasapainoaan ei häirinnyt mikään muu kuin tuo onneton legenda hänen perinnöstään. Hänen mieltään eivät häirinneet neitojen katseet eikä suuruudenhulluus, vaan yksinomaan tuo taru. Muista se oli paljas tarina, mutta hänestä miltei todellisuus, joka väikkyi hänen silmissään virvatulen lailla, jota hän ei saavuttanut, mutta ei myöskään kyennyt silmistänsä poistamaan. Se juoksi yhä hänen perässään aivan tavattomiakin polkuja, kiiti mukana levottomasti, herkeämättä sattuen hauen tielleen kaikkialla ja vainoten häntä sekä unissa että päivällä. Seinätkin ja katukivet olivat huutavinaan hänelle: "Sinähän olet miljonamies." Hänen kyhäillessään vaivaisia viiden ja kymmenen kruunun hakemuskirjoja alkoivat kirjaimet yhtäkkiä virnistellä hänelle, hokien: "Heitä kynä hiiteen, Wibra Gyuri, onhan sinulla tavaraa, Jumala tiesi kuinka paljo onkaan. Isäsi on sen sinulle jättänyt, sillä hän oli isäsi, sinulle hän sitä kokosi, sinä olet hänen laillinen perillisensä. Sinä olet suuri herra etkä mikään viheliäinen vasta-alkava asianajaja! Heitä hiiteen nuo asiakirjat ja lähde etsimään aarteitasi." — Mutta mistä etsiä? Niin, mistä? Juuri tämä seikka tekee miehen ihan hulluksi. Saatat istua niiden päällä jossain väsyneenä loikoillessasi; saatat niitä kädelläsi lämmittää johonkin nojautuessasi ja kuitenkin ovat ne niin kätketyt, ettet ikinä niitä löydä. Ja mikä mahtava mies sinusta voisikaan tulla! Mitä voisikaan noilla rahoilla saada aikaan. Voisit ajaa nelivaljakolla, juoda samppanjaa ja pitää kamaripalvelijoita. Sinulle avautuisi uusi elämä, uusi maailma. Askeltesi äänestä sinulle aatelisvaakunoilla koristetut portit aukenisivat. Ja tähän kaikkeen ei tarvittaisi muuta kuin vähän kekseliäisyyttä, ajatusten onnellista leimahdusta… Mutta kun mitään semmoista ei ole syntynyt, saat veikkonen kirjoittaa vain hakemuksia ja kaikessa hiljaisuudessa ajaa köyhien slovakkien oikeusasioita.
Hän oli ihan onneton tietäessään tuon omaisuuden olemassaolon. Itsekin hän sen tunsi ja toivoi monta kertaa, ettei hän milloinkaan olisi kuullut siitä puhuttavankaan. Hän olisi ollut sangen iloinen, jos tuosta hämärästä olisi pujahtanut ilmi yksikin semmoinen yksityiskohta, joka olisi tehnyt tuon perinnön olemassaolon mahdottomaksi tai edes epäilyksen alaiseksi. Kunpa olisi kerrankin joku tullut hänelle sanomaan:
"Näin vanhan Gregoricsin kerran Monacossa menettävän äärettömiä summia."