Hän ei saattanut syödä eikä juoda eikä nukkaakaan, ennenkuin hän pääsisi siitä selville. Ensi töikseen hän meni tutkimaan asiaa äidiltään. Mutta vaikka vanhus kovasti muistiansa vaivasi, ei hän kyennyt vastaamaan muuta kuin:
— Kuka sitä enää muistaa, rakas poikani, niin monien vuosien perästä!
Ja mitä sinä tuosta risaisesta sateenvarjosta?
Gyuri huokasi:
— Kaivaisin sen esiin maan povestakin, vaikkapa paljain kynsin, jos vaan voisin.
Eukko kohautti olkapäitään, päätänsä pudistellen.
— Kenties Matyi siitä jotain tietää.
Helppo olikin saada Matyi käsiinsä, hän kun nyt poltteli piippuansa "nuoren herran" etuhuoneessa, hänen palvelijanaan, mutta samaa virttä veisasi hänkin, oli muka siitä lähtien unohtanut tärkeämpiäkin asioita; sen verran hän vain muisti, että vanha herravainaja vielä kuolinhetkelläänkin tahtoi sen sänkyynsä. Jumala tiesi, minkä tähden hän sitä niin tarkasti vaali.
(Tietää sen jo muutkin, eikä yksin Jumala.)
Tärkeimpiä olivat sentään Bothárin lesken tiedonannot, joka yhä vielä piti pientä rihkamakauppaansa Gregoricsien talon kivijalassa ja oli ollut kuollutta pesemässäkin ja pukemassa. Eukko vannoi kautta taivaan ja maan, että sateenvarjo oli tiukasti vielä kuolleen jäykistyneessä kädessä kiinni ja että täytyi oikaista joka sormi saadakseen se irti ja voidakseen panna sijaan tavanmukainen pyhä risti.
Asianajaja kääntyi poispäin nämät kuultuaan, pyyhkäisten parisen kyyneltä silmistään.