— Niin, niin, vainaan kädessä oli se sateenvarjo, — toisti Bothárin leski, — saan jäädä tähän paikkaan seisomaan, jos valehtelen.
— Mitä niistä, — murahti Gyuri herra, — pitää saada tietää, missä se on nyt.
— Varmaan myöty huutokaupalla kuten muutkin tavarat!
Tämä olikin luultavinta. Gyuri riensi kirjastoon, jossa vainajan perukirjojen seassa piti löytyä myöskin huutokauppapöytäkirja. Pian hän sieltä löysikin myytyjen tavaroiden luettelon, kuka oli huutanut ja mihin hintaan piirongit, kaapit, pöydät, tuolit; siinä oli lueteltu turkit, pyssy, jahtilaukku, saappaat, latauspuikko, mutta sateenvarjoa vain ei oltu merkitty. Hän luki kymmeneen kertaan läpi luettelon, mutta turhaan; ei jälkeäkään, lukuun ottamatta seuraavaa riviä:
Kelvottomia kapineita, 2 florinia. Osti valkea juutalainen.
Kenties se kuului niihin. Niin se kai oli. Sateenvarjo on ollut noiden kelvottomien kapineiden joukossa. Sen on ostanut Valkonen juutalainen. Ei siis muuta kuin lähteä etsimään tuota juutalaista. Se on nyt ensi tehtävä.
Mutta kuka oli oikeastaan tuo valkonen juutalainen?
Noissa onnellisissa Pohjois-Unkarin kaivoskaupungeissa olivat tuon huutokaupan aikana juutalaiset sangen harvinaisia. Heidät oli helppo toisistaan eroittaa, kun heitä oli vain pari, kolme. Yhtä sanottiin keltaseksi vaalean tukkansa johdosta, toista mustaksi, kolmatta ehkä punaseksi, ja vanhaa valkoseksi. Näillä neljällä värillä voi siihen aikaan eroittaa toisistaan kaikki Israelin lapset siinä kaupungissa. Senjälkeen he ovat Beszterczessäkin kasvaneet useaksi sadaksi perheeksi, mutta hiusten värin monistamisesta ei näy Luoja enää huolta pitäneen.
Ei ollutkaan vaikea saada selville että ennen muinoin — vanhat ihmiset sen vieläkin muistavat — valkoseksi juutalaiseksi sanottiin Müntz Jónásta, ja asia oli sitä todennäköisempi, kun kaupungin vanhat housutkin ja liivit jo kerääntyivät hänen puotipahaseensa, ennen kuin ne alottivat maallisen olemuksensa toisen toimintakauden. Moni muistaa vielä tuon pienen myymälän, jonka seinille oli näytteiksi asetettu vanhoja saappaita sekä kuluneita ja nukkavieruja viittoja ja nuttuja, ja ovessa musteella töherretty kirjoitus: "Vain kedon liljat voivat halvemmin pukeutua kuin ostajat täältä".
Tämä kyllä oli totta, mutta sillä lisäyksellä että kedon liljat sentään pukeutuivat somemmin kuin ostajat siinä liikkeessä. Nämät selvitykset eivät Gyurille tuottaneet suurtakaan lohdutusta. Vaikka hänellä siis ei ollut niinkään suuria toiveita löytää sateenvarjoa, läksi hän kuitenkin suoraa päätä nykyisen pormestarin, herra Sztolarikin luo lähempiä tietoja saamaan, tämä kun oli ollut kauan aikaa kaupungin notariona ja tunsi kaikki ihmiset ja asiat. Avomielisesti ja yksityiskohtia myöten hän kertoi tälle asiansa, että Gregorics Pálin omaisuus, joka nähtävästi oli talletettu jossain ulkomaan pankissa, oli melkein kuin löytynyt. Pankkiosoitus oli epäilemättä kätketty vainajan sateenvarjon varteen ja tämän sateenvarjon oli luultavasti muuan Müntz Jónás niminen juutalainen huutokaupassa ostanut. Kaiken tämän Gyuri kertoi nopeasti, hengästyneenä, yhteen menoon entiselle holhoojalleen.