STORMFELT. Tuolla Muru taas juoksee pakoon, mitähän kujeita hänellä nyt on ollut?
ELLEN. Jätä nyt Muru parka jo rauhaan, minkäs hän sille voi, että hän on semmoinen lapsi vielä.
STORMFELT (Ivallisesti). Kaunis lapsi!
ELLEN. Sinähän olet oikein ihastunut häneen, Karl.
STORMFELT. Se on toki vähän liikaa, mutta tyttötypykkä on tullut hulluksi. Olisitpa vaan nähnyt minkälainen hän tänäänkin oli!
ELLEN. Asia on juuri niinkuin sanoin. Sinä olet oikein, oikein mielissäsi, kun olet saanut hänen rakastumaan itseesi. Ethän sinä enää voi muusta puhuakaan!
STORMFELT (Jää seisomaan avonaisen albumin eteen). Äsh, Ellen, sinä taidat tosiaankin olla mustasukkainen. (Selailee albumia). Mutta olihan minun kaunein valokuvani tässä sinua vastapäätä? Nyt se ei ole siinä enää. Johan minä arvasin, että Muru taas on ollut pahan teossa.
ELLEN. Eikä ole, — ei hän ole sitä ottanut. Se on toisessa albumissa.
STORMFELT (Selailee sitä). Ei sitä täällä ole. Näetkös nyt, Ellen? Eiköhän tämä jo mene liian pitkälle?
ELLEN. Mutta se on sinun oma syysi, se, mistä sinä Murua syytät. Sinun leikkisi on ollut hyvin vaarallista, välistä sinä häntä ärsyttelet, välistä taas hyväilet. Kaikki tyyni on ihan sinun syysi!