LEMBERG. Hän on jo nainen, näetkös! Heistä ja heidän tuumistaan ei pääse kukaan selville.
STORMFELT (Katsoo ylös ja paiskaa vihon kiini). Ei pääsekään, se on varma! Mutta kyllä minä hänestä ne houreet hävitän, jos minä ne kerran olen hänen päähänsä pannut, sen minä lupaan!
LEMBERG (Levollisemmin). No, kaikissa tapauksissa oli hyvä, että puhuit tästä minulle. Minä tahdon itse puhutella tyttöä, tottahan siitä lie apua.
ELLEN (Tulee kuistista piippu kädessä). Tässä on piippusi, isä.
LEMBERG. Kiitoksia, Ellen! Mutta sinun pitäisi paremmin hoitaa Murua. Hän on huonolla jäljellä; niin, niin, hyvin huonolla jäljellä ja sinun pitää olla hänen äitinään, sillä enhän minä kumminkaan siksi kelpaa.
ELLEN. Mitä pahaa Muru sitte on tehnyt?
LEMBERG (Aikoo mennä pois). Niin, sen saa hän itse sinulle selittää. Mutta minä menen nyt puhumaan hänelle — (aikoo mennä).
STORMFELT (On istunut epäröivänä katsellen vihkoa, nousee ja pidättää häntä). Ei setä, — tässä on vielä muutakin! — Odota, niin otamme tarkemmin selvän Murun lapsellisuudesta. Saatpa nähdä, Ellen, olenko minä ollut väärässä. (Näyttää vihkoa).
ELLEN (Lähempänä). Mikä se on?
STORMFELT. Murun runovihko, näetkös! Hän on jo oikea Sapho; vaikka onkin vasta neljäntoista vuotias!