"Älkää arvostelko Pietaria väärin. Siellä on monta linnaa ja kojua, missä pitää varoa haukkaamasta aamiaista, jos mieli tehdä muuta kuin huvitteleida. Mutta siellä on myöskin monta linnaa ja kojua, missä varsin hyvin voi murkinoida, syödä päivällistä ja illastaa. Ja meiltä voi vuokrata ihania vaunuja, jos haluaa käydä ruhtinaita puhuttamassa. Ja ajureita meillä on sellaisia, ettei maassa vertaa..."
Kelpo Vasuhin oli oikeassa.
4.
Tulo Helsinkiin. Uusia vaikeuksia Viaporissa.
Kun seuraavana aamuna nousin kannelle, näin Suomen rannikon mustan nauhan tavoin levittäytyvän pohjoisessa, jota yhä lähenimme. Ensimäinen maasta saamani vaikutelma oli kaikkea muuta kuin miellyttävä ja kiehtova, mutta saaristossa ja sisämaassa kuuluu olevan ihania maisemia.
Kauas merelle pistää vaarallisia vedenalaisia särkkiä, ja kaljuja kalliopaasia on siroittautunut kaikkialle. Silmäiltyäni kulkuväylää sain heti hyvän käsityksen niistä vaaroista, jotka pimeänä syysyönä uhkaavat näillä vesillä purjehtivaa, viisi tai kuusi metriä syvässä kulkevaa monitoria. Olisi todella ollut ihme, ellei Rusalka olisi ajautunut karille.
Vähitellen olimme lipuneet kalliosärkkien lomitse siihen kolme- tai neljäkymmentä penikulmaa pitkään saaristoon, joka katkeamattomana sarjana suojaa Suomen koko eteläistä rantaa. Kalliot olivat luonnollisena aallonmurtajana merta vasten ja saarien välisiä salmia myöten kävi matka tyynesti ja miellyttävästi kuin joella. Syksyn helakat värit loivat elämää rannoille, joissa muuten oli synkän yksitoikkoinen sävy. Monta ihmisasumusta en nähnyt, silloin tällöin vain joku punaiseksi maalattu kalastajatupa tai suurempi maatalo pilkahti esiin kaislan peittämän lahden pohjukasta.
Varhainen syyshämy teki väleen lopun näköalojen nauttimisesta, mutta höyryalus pyrki täysin konein eteenpäin saarten lomitse. Merimiehenä minun täytyi ihailla luotsin taitavuutta, ja minä huomautin siitä kapteenille, kun tämä päivällisen jälkeen ilmestyi hetkeksi tupakkasuojaan. Hän puhui sujuvasti saksaa, ja pian olimme puuttuneet pikkupakinaan Suomenlahden purjehdusoloista. En tietenkään unohtanut johtaa puhetta Rusalkaan. Kapteeni lausui joitakin yleisiä ajatuksia, mikä vaara väijyi aluksia, jotka pimeällä liikkuivat saaristossa, ja yritti lähteä tiehensä. Minäkin nousin ja lähdin hänen matkassaan, ja päätin tiedustella häneltä suomalaisten merimiesten ajatuksia asiasta.
Se ei ollut kovin helppo tehtävä. Aivan ylimalkaan hän tosin esitti, kuinka Rusalkan arveltiin tuhoutuneen, mutta omaa käsitystään hän ei minulle ilmaisisi, se näkyi hänestä selvästi.
"Minkä vuoksi Rusalkaan nähden ollaan niin salaperäisiä? — Eikö haaksirikosta voi keskustella vapaasti, varsinkin kun kysymyksessä on näin mielenkiintoinen ja arvoituksellinen tapaus? Sillä mikäli minä käsitän, on suorastaan selittämätöntä, ettei monitorista ja sen miehistöstä ole löydetty muita jälkiä kuin ne harvat, jotka heti onnettomuuden jälkeen saatiin päivänvaloon."