Kun upseeri oli saapunut luoksemme, tervehdin minä kohteliaasti, sanoin jonkun lauseen ranskaksi ja ojensin hänelle ruhtinas Galerevin lupatodistuksen. Hänen tarvitsi vain luoda silmäys nimikirjoitukseen, ja heti hän suopeasti ja kohteliaasti hymyillen antoi merkin ja tie oli vapaa. Hän taisi jonkun sanaa ranskaa ja hän vakuutti, että hän itse opastaisi minut päällikön luo. Vartija näytti hieman nololta — toivoakseni ei toki niiden juomarahojen vuoksi, jotka häneltä olivat menneet ohi suun.
Päällikön luona minut otettiin vastaan niin huomaavaisesti ja kohteliaasti kuin vain ruhtinaallinen suosituskirje pystyy saamaan aikaan Venäjällä — ja muuallakin. Mutta ensimäinen saamani tieto oli, että sukeltajaretkikunta oli jo aamulla lähtenyt paikalle, missä ne epäilyttävät rasvalaikut oli nähty.
Muuten päällikkö oli peräti puhelias. Häneltä sain tietää, että tällä hetkellä oltiin vallan varmoja siitä, että Rusalka oli sillä paikalla, sillä vaikka sukeltajat eivät vielä olleetkaan voineet löytää laivahylkyä, olivat aikaisemmin toimitetut pohjaukset kauan sitten vakuuttaneet viranomaisille, että monitorin ruho makasi siinä kahden- tai kolmenkymmenen metrin syvyydessä toinen kylki ylöspäin. Oivalliset vesitähystimet olivat osoittautuneet, omituista kyllä, käyttökelvottomiksi niin suurta syvyyttä tutkittaessa, mutta merenpohjasta oli saatu esille ruostetta siellä lojuvasta esineestä ja oli voitu tarkoin merkitä paikka, missä se oli.
Kummallisinta sentään oli, että laivanrunko oli joitakuita päiviä sitten hävinnyt merkityltä paikalta, mistä se oli löydetty.
Ihmettelimme yhdessä sitä ilmiötä. Sanoin hyvästit ja lupasin palata Viaporiin samana iltana päästäkseni seuraavan aamun retkelle, sillä sää lupaili pysyä entisen kauniina.
5.
"Vain kuollut hylje!"
Kulutin päiväni Helsinkiä katselemalla. Kaupunki on kauneimpia pikkukeskuksia mitä voi tavata, sillä on länsimaisen pääkaupungin leima ja olisi varmaan miellyttävä oleskelupaikka.
Illalla lähdin jälleen höyryaluksella Viaporiin ja pääsin tällä kerralla linnoitukseen vastuksitta, sitten kuin olin esittäytynyt parille meriupseerille, jotka olivat tulleet samassa laivassa. He veivät minut upseeriklubiin, ja minulla oli pian ilo tavata kapteeni Vasuhin, sukeltajalaivan päällikkö. Kun olin hänelle jättänyt hänen veljensä kirjeen, tuli meistä pian hyvät ystävät.
Hän kutsui minut illalliselle, ja aterioitaessa kehkeytyi vihdoinkin sekä valaiseva että hupaisa keskustelu salaperäisestä monitorista. Pöydässä oli vain upseereja, jotka aiemmin aamulla olivat olleet mukana retkellä ja tyhjin toimin palanneet illan suussa kotiin.