Sain tietää, että onnettoman monitorin runko oli ihan varmasti löydetty noin viikko sitten vedenpinnalle nousseitten pahaenteisten rasvatäplien avulla viidenkolmatta metrin syvyydestä. Pohjanauha-mittauksin oli saatu rautaruostetta merenpohjassa makaavasta esineestä ja saatu selville sen mittasuhteet ja huomattu niiden sopivan tarkoin Rusalkaan. Paikka, missä löytö oli tehty, oli joitakuita meripenikulmia lounaaseen Viaporista, lähellä samaa luotoa, jonka saaristolaiset ja ammattimiesten mielipide olivat merkinneet laivan tuhokohdaksi. Paikalle oli heti pantu reimari ja riennettiin panemaan kuntoon sukellusvehkeitä, jotka kesän aikana tehtyjen pitkällisten, turhien tutkimusretkien jälkeen oli pantu korjuuseen. Mutta ne kaipasivat yhtä ja toista korjausta, ja kun lopulta ne neljä päivää sitten oli saatu jälleen kuntoon ja lähdettiin merimerkkien luo, eivät sukeltajat löytäneet niin mitään. Paikka, missä laivanrunko oli ollut ja mistä pohjanauhat olivat sen tavanneet, oli tasainen ja tyhjä, hiukan ruostetta löydettiin pohjasta, mutta suuri esine itse oli kadonnut. Se lienee mennyt menojaan ankaran syysmyrskyn aikana, joka oli riehunut muutamia päiviä sen jälkeen kuin runko oli löydetty ja paikka meriviitoin merkitty. Muutoin ei asiaa voinut selittää. Samaan aikaan oli huomattu pohjasta pursuavan rasvan vähenevän, ja nyt oli tuskin minkäänlaisia mahdollisuuksia löytää runko, sitten kuin viimeisinä neljänä päivänä sitä oli turhaan etsitty kymmenien metrien etäältä merkitystä paikasta.
Tuo kaikki oli epäilemättä peräti salaperäistä. Jos aiemmin oli kummasteltu sitä, etteivät kesälliset tutkimukset, jotka oli tehty juuri sen luodon lähettyvillä, missä öljytihkuja oli huomattu ja missä pohjauksen avulla oli mitattu ja todettu Rusalkan runko, olleet tuoneet päivän valoon mitään epäiltävää, niin kummastus oli nyt rajaton, kun tutkimusten esine oli tyystin kadonnut. Sen saattoi selittää vain yhdellä tavalla:
Kuten jokainen ammattimies tietää, on monitorin rungossa joukko vedenpitäviä osastoja. Konehuone ja salonkikin — laivan kaksi suurinta suojaa — voidaan tarpeen tullen eristää pienemmiksi vedenpitäviksi osastoiksi, esim. jos laiva taistelun aikana joutuu pahoin ammutuksi ja rupeaa vajoamaan. Tällaisen järjestelmän etuja on, että koko tuo suunnaton rautamäärä voidaan pitää liikkuvassa kunnossa, jos vain kymmenen tai kaksitoista tuollaista vettäpitävää osastoa on vahingoittumatonta ja täyttää tehtävänsä.
Mikä onkaan luonnollisempaa kuin että karille ajautuessaan ja aaltojen myllertäessä Rusalka menetti useimmat vedenpitävät osastonsa, mutta yhtä kaikki neljä tai viisi säilyi ehjänä? Nämä eivät yksinään voineet pysyttää alusta pinnalla, mutta varsin hyvin kykenivät pitämään sitä jonkunlaisessa horjuvassa tasapainossa pinnan alla. Ja näin oli monitori törmättyään kalliosärkkään täyttynyt vedellä suurimmalta osaltaan, mutta aaltojen sitä imiessä jälleen liukunut pohjasta ylöspäin ja pysynyt liikehtivänä pinnan alla jonkun metrin syvyydessä.
Vain nämä hyvin perustellut olettamukset voivat selittää rungon katoamisen. Vedenalaisten virtojen työntämänä se on voinut ajelehtia Suomenlahtea ristiin rastiin pinnalle kohoamatta, ja hidas nopeus on estänyt sitä pysyvästi ja ainaiseksi tarttumasta kiinni mihinkään luotoon.
Se oli ilmeisesti takertunut johonkin vedenalaiseen särkkään lähellä Viaporia, mutta vain harvoiksi päiviksi. Ensimäinen myrsky, joka jälleen sai merivirrat liikkeelle antoi Rusalkallekin uuden sysäyksen jatkamaan vuosikautista, kammottavaa ja salaperäistä vaellustaan veden alla. Ja Rusalkan mukana taivalsivat, rautavankilaansa teljettyinä, sadankuudenkymmenen urhean merimiehen ruumiit, halki Suomenlahden, myrkyttäen merenpintaa tihkuvalla mädätyksellään.
Ajatellessamme heidän kohtaloaan ja niitä kärsimyksiä, joita he varmaan olivat saaneet tuta hautauduttuaan elävinä veden alla harhailevaan laivaan, tunsimme kaikki väristystä, ja pöydässä vallitsi hetken hiljaisuus.
Muuan upseeri huomautti synkeästi, että he ovat hyvinkin luultavasti eläneet haaksirikon jälkeen päivä tai pari, sillä niin nopeasti ei ilma turmellu, että he heti olisivat tukehtuneet.
Olin näkevinäni koko murhenäytelmän niin seivästi kuin olisin itse ollut osallinen. Minua karmi.
Nousimme äänettöminä pöydästä ja hajaannuimme syvästi masentuneina. Seuraavana aamuna kello kuusi lähtisin sukeltajahöyryllä paikalle, mistä Rusalka oli löydetty, mutta josta se myöhemmin oli niin arvoituksellisesti kadonnut.