Lienen päästänyt pilkahduksen omia epäilyksiäni pujahtamaan esille, sillä silmänräpäystä myöhemmin hän jatkoi innokkaasti:
"Olittehan itse mukana ja näitte koko hylkeennostannan. Jumalan kiitos! Olen oikein tyytyväinen, että voitte olla todistajani, te, vieras. Sillä meidän omiin vakuutteluihimme ei enää luoteta. Meriministeristön arvellaan panevan parhaansa salatakseen todelliset tulokset. Tiedän sen hyvin — pietarilaiset toverini ovat toki huolehtineet siitä, että saisin sen tietää. Ja kun he epäilevät meitä, mitä silloin yleinen mielipide tekeekään?" Minun kävi todella sääliksi kapteeni Vasuhinia, ja minä yritin lohduttaa häntä. Mutta hän keskeytti aikeeni kärsimättömällä kädenliikkeellä ja jatkoi:
"Ah, älkää sirotelko sipulia loheen! Tiedän varsin hyvin, että näin on laita, ja minä kiroan sitä hetkeä, jolloin sain meriministeristön määräyksen johtaa tutkimuksia. Ihminenhän minäkin olen, enkä pelkästään upseeri..."
Hänen täydellinen rehellinen epätoivonsa sai minut tyystin unohtamaan aiemmat epäluuloni, ja minä tunsin harrasta kiintymystä häneen. Tartuin pieneen liköörilasiini ja join hänen onnekseen tuntien kaikkea sitä sydämellisyyttä, jota on valmis osoittamaan kunnon toverille, joka kärsii syyttömästi. Minun harrastukseni liikutti kapteeni Vasuhinia syvästi, sen huomasin. Hän tarttui käteeni lämpimästi ja kiihkeästi kuin vain venäläiset voivat sen tehdä, katseli minua suoraan silmiin ja huudahti:
"Kiitos! Se teki minulle hyvää. Ette tiedä kuinka paljon merkitsee, kun löytää epäilyä ei vain vieraista, vaan läheisistä tovereistaankin."
Jää oli nyt vallan sulanut väliltämme. Kapteeni Vasuhin uskoi minulle, että hänen lähin toimenpiteensä yleisen mielipiteen rauhoittamiseksi ja vakuuttamiseksi siitä, että nuo oudonlaiset rasvaläikät todella johtuivat kuolleesta hylkeestä, olisi viedä hylje Helsinkiin ja upottaa se siellä pohjaan jälleen. Tällöin yleisö saisi omin silmin vakuuttautua, että paljon hälyä synnyttäneet rasvatäplät todella johtuivat siitä.
Mielestäni hänen suunnitelmansa oli mainio ja kannatin häntä innokkaasti. Mutta hän ei ollut läheskään varma, että se toimenpide voisi pestä meriministeristöä puhtaaksi epäilyksistä. Sillä epäluuloisiin ja tietämättömiin joukkoihin oli kerta kaikkiaan syöpynyt se käsitys, että tämä ministeristö ei ollut menetellyt avoimesti ja rehellisesti Rusalka-tutkimuksissa. Suurella yleisöllä ei ollut vähäisintäkään edellytystä voida arvostella tämäntapaista asiaa.
Keskeytin hänet hieman epäröiden, kerroin hänelle, kuinka kummallisesti amiraali Feodorov oli minua kohdellut ja lisäsin, että päättäen siitä, kuinka johtavassa asemassa oleva henkilö käyttäytyy, voi helposti arvailla mitä tahansa sen viraston toimista, kun korkea-arvoiset viranomaiset verhoutuivat salaperäisyyteen, mikä tietysti oli kuin öljyä tuleen ja sai heidän salaisia tekojaan jauhavat huhut kaksinkertaiseen vauhtiin.
"Amiraali Feodorov!" huudahti kapteeni Vasuhin. "Hän on vanha hupsu! Meillä on monta samanlaista patavanhoillisen virkavallan edustajaa. Heissä asuu hulluuteen vivahtava kiihko kätkeytyä salaperäisyyden ilmapiiriin, siten he muka tehoavat paremmin. Salaisilla hallitustoimilla on syvät juuret Venäjällä, ja nykyisin jokainen pikku virkamies luulee kehittyvänsä suureksi valtiomieheksi, jos hän vain osaa tekeytyä luoksepäästämättömäksi. Se on naurettavaa. Pelkkää vanhaa ränstynyttä virkavaltaista tapaa — ei muuta!"
Se oli terävintä arvostelua mitä olen venäläisen kuullut maastansa lausuvan, ja minä innostuin. Mutta kapteeni Vasuhin malttoi äkkiä mielensä ja jatkoi hillitysti ja tyynesti: