2.
Rusalka löydetty! Matka Pohjolaan. — Pietarissa.
Rusalka on löytynyt! Se hälytyshuuto kajahteli venäläisistä lehdistä noin kuukautta myöhemmin kuin meriministeri oli keskeyttänyt uponneen monitorin etsiskelyt.
Cherbourgissa olimme jo tyystin rauhoittuneet monitorin kohtalosta, ja se olikin käynyt melkoista helpommin kuin laivan kotimaassa. Selitimme asian varsin yksinkertaisesti niin, että sotalaivan kohtalona on aina upota, ja vaikka venäläinen alus olikin vajonnut peräti kummallisella ja salaperäisellä tavalla, niin ei se meitä suuria liikuttanut. Kronstadtin ja Toulonin juhlat kuuluivat jo historiaan, ja ranskalaisesta merimiehestä oli oikeastaan samantekevää, upposiko joku ikäkulu venäläinen monitori vai kulki. Haaksirikossa joutui meren syvyyteen joku satakunta miestä, mutta samoinhan olisi voinut käydä minkä uppoavan laivan miehistön tahansa. Voilà tout!
Kronstadt-Toulon-ihastus oli jo hieman vanhettunut, Venäjän kruununperillinen oli kihlautunut saksalaisen prinsessan kanssa, ja me aloimme katsella ranskalais-venäläistä ystävyyttä terveesti, kuten sellaisia pohjimmiltaan oikeastaan on katseltava.
Siitä huolimatta herätti Rusalkan löytymisen tiedoittava sähkösanoma hyvin ymmärrettävää mielenkiintoa upseeriklubissa, missä oli jännittyneinä tarkattu Venäjän meriministeristön toimittamia etsiskelyjä ja missä venäläisten lailla oltiin kaikkea muuta kuin tyytyväisiä laihaan tulokseen. Revue Marinen nerokkaat ja asialliset kirjoitukset olivat herättäneet melkoista huomiota ranskalaisissa merimiespiireissä, ja aikakauskirjan toimitus kyseli sähköteitse Kronstadtista, kuinka asianlaita oli.
Vastaukseksi tuli, että Rusalka todella lienee löydetty paikalta, missä haaksirikko saaristolaisten tietojen mukaan oli tapahtunut, mutta että selviä todisteita vielä puuttui. Kaikki merkit kyllä viittasivat siihen, että nyt oli kysymys melkoisesta määrästä mätänemistilassa olevia ruumiita, joista tihkui öljymäistä pahatuoksuista nestettä merenpinnalle saakka, siten ilmaisten paikan, missä se kovan onnen monitori makasi hautautuneena.
Tämä odottamaton vahvistus huhuille ja sanomalehdelle saapuneelle sähkösanomalle sai meidät katselemaan kysyvästi ja epäillen toinen toistamme.
Olisivatko siis Venäjän meriministeriön kaikki etsiskelyt olleetkin vain pelkkää silmäinlumetta? Mahdotonta oli muutakaan ajatella, jos laivahylky oli sillä alueella, missä tutkimuksia oli tehty koko kulunut kesä.
Myönnän, etteivät käsityksemme venäläisestä järjestyksestä olleet juuri niin korkeita, kuin meidän myötämieliset ja ystävälliset tunteemme olivat olleet. Ja se kummanlainen sähkösanoma, joka tiedoitti tehdyn niin aimollisen virheen, ei suurestikaan vahvistanut ajatustamme venäläisestä valtiotaidosta, joka muuten toki oli kuulu täydellisestä notkeudestaan sekä puheissaan että vastauksissaan.