— Itse pääenkeli antoi minulle rahoja ja pirun kanssa ne juotiin, sanoi Antti Auvinen kolkosti kompuroiden asuntoonsa ja rötkähti sänkyyn.
Kauhistuneena alkoi hänen vaimonsa itkeä katkerasti. Lapset jo nukkuivat… eivät toki heränneet.
Joku kuukausi on kulunut. Sama mies nähdään taas kadulla. Hänen sisunsa on paisunut ja mielensä katkera. Hän muistelee kiroillen Kusti Kähköstä ja sitä päivää, jona hänet tapasi. Hän on pakahtua muistaissaan, kuinka rahat meni ja kaksi kokonaista päivää työttömänä. Kotona olisivat lapset nälkää nähneet, jos ei äiti olisi uutta hamettaan ja nuttuaan pantannut. Kelpo äiti ja aviopuoliso tuo vaimo. Tällä kertaa se ei ollut häntäkään torunut vihassa, ei parjannut; oli vaan nuhdellut sävyisästi ja kehoittanut työhön, ja ensi kerran avioliittonsa aikana lohduttanut, että ainahan ihminen erehtyy ja että vahinko saadaan kyllä ahkeruudella ja säästäväisyydellä korjatuksi, mutta että vasta on miehuudella taisteltava kiusauksia vastaan. Niin… niin on tehtävä. Ja nyt hän olisi valmis ja voimakas taisteluun, jos sattuisi apua saamaan, että saisi aluksi tarpeita kotia ja vaimonsa vaatteet pois panttilaitoksesta. Miksi ei sekään nainen saattanut jättää tapaamistaan täksi päiväksi, niin saisin 20 markkaa, ja nyt se vasta olisikin tarpeen eikä menisi juontiin… ei juontiin eikä muuhunkaan joutavaan.
Näissä arveluissa astellessaan pitkin katua näki hän jo etäältä vastaansa tulevan saman naisen yhtä sävyisännäköisenä ja hymyilevänä kuin viime kerralla. Antti ei ollut näkevinään naista, koetti karttaa. Hänen sydämmensä löi levottomasti ja mieltä tuntui ahdistavan. Nainen kuitenkin huomasi hänet ja seisahtui hänen eteensä.
Nainen tervehti ystävällisesti ja kysyi kuinka hänen kotonansa voidaan?
Antti ei rohjennut puhua mitään.
— Hyvin tiedän, jatkoi nainen, kuinka sinun yrityksesi viime kerralla kävi, kuinka kiusaaja sinut viekotteli, sinä kun et jaksanut houkutuksia torjua. Sinun on vaikea, arvelet sinä, saada apua, että minun olisi pitänyt täksi päiväksi jättää apuni ja kuinka sinä nyt tänään olisit voimakkaampi taistelua alkamaan. Voin sinua vieläkin auttaa koetteeksi, mutta koetakin taistella henkesi koko voimalla kiusaajata vastaan.
Näin sanoen antoi hän Antille 100 markkaa.
Antti heltyi itkuun, ett'ei voinut mitään sanoa. Hän puristi rajusti naisen kättä, jonka tämä erotessaan ojensi.
Mies jäi yksin.