— Sata markkaa, kokonainen satamarkkanen! Mikä onnen päivä! huusi Antti riemuissaan. Nyt se voidaan elämä alottaa uudestaan. Nyt saadaan, Mari, sinunkin ainoat vaatteesi pantista… saadaan ne ja vielä muutakin.
Keveä oli Antin jalka kun hän lähti astumaan.
Hänen aikomuksensa oli mennä torille ostamaan joitakin ruokatavaroita kotia vietäväksi sekä käydä lunastamassa vaimonsa vaatteet. Mitähän silloin Mari sanoo, kun senlaista näkee miehestään. Ilo täytti Antin mielen ja hän tunsi itsensä kyllin voimakkaaksi taistelemaan kaikkia kiusaajan houkutuksia vastaan. Tyytyväinen mieli on täynnä tunnetta, joka tahtoo kuohua ilmi laulun, soiton, veisuun tahi muun hyräilyn muodossa. Näin oli Antinkin. Hän alkoi hyräillä virttä:
"Jumala ompi linnamme".
Samassa joutui hän kellokaupan kohdalle, jossa oli paljo kauniita kelloja ikkunassa. Hän seisahtui katselemaan kelloja…
"Varustus vahva aivan"…
— Minulla ei ole ollut kelloa sitten kun naimiseen jouduin…
"Hän aseemme on, kilpemme"…
— Nyt sitä olisi rahaa ostaa… "Ajalla vaaran, vaivan"…
— Jäisi sitä vielä muihinkin tarpeihin… "Se vanha vainooja"…