Hän oli herttainen ja hilpeä nainen, itse hyvyys ja ystävyys, joka oli valmis auttamaan ja palvelemaan jokaista. Minuun teki hän heti pysyväisen vaikutuksen ja tunnustan sen suoraan, että minä oitis ihastuin häneen ja jos ei tuota entistä kuvaa olisi sydämmessäni ollut, niin kukapa tiesi, kuinka olisi käynyt. Lähtiessään pyysi hän minun tulemaan maalle katsomaan amerikkalaista maatilaa ja sen viljelystä. Ja niin hän meni enkä minä tullut ajatelleeksi asiata sen enempätä.
New York ei minua sillä kertaa miellyttänyt ollenkaan. Muutaman päivän perästä olisin jo ollut valmis matkalle Niagaralle, jossa oli aikomukseni käydä, jos asiat eivät olisi viipymistä vaatineet. Näitä odotellessani päätin noudattaa emäntäni ystävällistä kutsua ja käydä häntä tervehtimässä maakartanossaan…
Päätetty ja tehty.
Vastaanotto oli herttainen ja avomielinen ja monikertaan lausui emäntä minut tervetulleeksi ja mielihyvänsä siitä, että olin niin ystävällinen ja muistin häntä tulemalla tervehtimään. Vierasvarainen emäntäni näytteli mielissään tiluksiaan ja puheli ja selitteli innoissaan. Hän oli minusta niin järkevä ja ymmärtäväinen, ett'en vielä ikinäni ollut senlaista naista tavannut. Virkistävää ja opettavaista oli olla hänen parissaan. Siten meni päivä, kului toinen ja kolmantena rupesin minä jo neuvottelemaan itseni kanssa. — Mitä minun tarvitsee muistella enää tuota menneen vuotista lunta, tuumailin itsekseni. Kyllähän ne ikuiset valat vannottiin, mutta eipä hänkään niistä välittänyt, ei vastannut kirjeisiin eikä mihinkään. Suuttui suotta aikojaan… hänen parastaanhan minä tarkotin.
Näitä tällaisia tuumailin sen iltaa ja toisen aamua ja päätökseni oli valmis: rohkasta itseni ja yrittää, varsinkin kun jo edellisinä päivinä olin hänelle selväksi saanut kuka olin ja minkälaisissa oloissa, ett'ei hänen tarvinnut luulla minun pyrkivän varoihinsa käsiksi.
Hän ei ollenkaan hämmästynyt kosimisestani, ei hitustakaan. Luultavasti oli hän sellaiseen tottunut perinpohjasesti, arvelin minä itsekseni.
— En voi ottaa vastaan teidän arvokasta tarjoustanne, jos tahtoisinkin, en missään tapauksessa, puhui hän vakavasti. Olen jo toisen oma, lupautunut toiselle, vannonut olevani ikuisesti uskollinen…
Ja hän kertoi surullisen lemmentarinan, kuinka hän oli ollut kihloissa muutaman kelpo nuorukaisen kanssa, joka oli hänelle samoin vannonut ikuista uskollisuutta, mutta joka tapaturman kautta oli suistunut surman suuhun… ja emäntä vuodatti vieläkin kaipauksen kyyneleitä. Kertomusta minä en suurin kuunnellut, kun niin nolosti oli yritykseni käynyt, ja aioin poistua talosta niin pian kuin suinkin soveltuisi. Tottapa emäntäni lienee huomannut mielentilani, koskapahan kuivasi kyyneleensä ja alkoi kehuskella sulhonsa ulkomuotoa, että minä tulisin vakuutetuksi, että mies senkin puolesta täysin ansaitsi hänen rakkautensa.
— Ja onhan minulla hänen kuvansakin, että saatte itse päättää, sanoi hän ja pyörähti toiseen huoneeseen.
— Minä annan tulen korvettavan teidän kuvillenne! arvelin minä pahasisusesti itsekseni.